Kaksi kuoli rajussa rivitalopalossa Helsingissä

Kaksi ihmistä sai surmansa myöhään jouluaattoiltana syttyneessä rajussa rivitalon palossa Helsingin Kannelmäessä. Toinen ruumiista löydettiin sammutustöiden varhaisessa vaiheessa, mutta toinen vasta tänään iltapäivällä. Palon syttymissyystä ei ole tietoa. Poliisi jatkaa asian selvittämistä.

Palossa kuolleen keski-ikäisen miehen ja naisen henkilöllisyyttä ei ole saatu varmistettua. Todennäköisesti he olivat kuitenkin huoneiston vakinaisia asukkaita.

Mies ja nainen olivat ainoat ihmiset, jotka olivat huoneistossa, josta tuli sai alkunsa. Asunnosta löydettiin myös kaksi kuollutta koiraa.

Viiden huoneiston rivitalo tuhoutui palossa pahoin. Rakennus oli puurakenteinen ja kaksikerroksinen. Talon asukkaista yhdeksän majoitettiin yöksi hotelliin ja yksi perhe lähti sukulaisten luo. Joulunpyhien jälkeen Helsingin sosiaalivirasto huolehtii asuntonsa menettäneiden väliaikaisesta sijoittamisesta. Palopaikalla he saivat henkistä tukea seurakunnan väeltä.

Naapuritalo vaarassa

Palokunta sai hälytyksen tulipalosta kello 22.07. Paloa lähti sammuttamaan seitsemän yksikköä Helsingistä, Espoosta ja Vantaalta, mutta jo kahdeksan minuuttia kestäneen matkan aikana paikalle pyydettiin lisäapua.

Päätyhuoneistosta lähtenyt palo levisi kattorakenteita pitkin koko rakennuksen pituudelta niin nopeasti, että paikalle saapuessaan palokunta oli jo myöhässä. Liekeistä lähtevä säteilylämpö uhkasi myös 25 metrin päässä olevaa viereistä taloa, josta kuumuus särki jo päätyikkunan lasin.

Palokunnan ensimmäiset toimenpiteet olivatkin pelastaa ilmiliekeissä olevan päätyhuoneiston naapurissa vielä mahdollisesti olevat ihmiset sekä estää palon leviäminen viereiseen taloon. Sammutustöissä oli kaikkiaan 20 palokuntayksikköä. Jälkisammutus- ja raivaustyöt jatkuivat aamuun saakka.

Palo eteni kattorakenteissa

Päivystävä päällikkö Markus Grönholm Helsingin pelastuslaitokselta kertoo, että sammutusurakka oli todella vaikea. Ilmeisesti 70-luvulla rakennettun rivitalon paloturvallisuudessa oli pahoja puutteita. -Rakennuksessa oli ilmarakoja, joissa tuli pääsee hyvin äkkiä etenemään. Kattorakenne oli kaiken lisäksi hirveän vaikea purkaa, Grönholm päivitteli.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat