Kaksi kuoli kivenlohkareiden alle uimarannalla Teneriffalla

Kaksi ihmistä on saanut surmansa maanvyöryssä uimarannalla Teneriffalla Los Gigantesin lomakohteessa.

Kuolonuhrit olivat naisia, toinen britti ja toinen espanjalainen.

Yli 150 pelastustyöntekijää raivasi turma-aluetta kivenjärkäleistä. Aluksi arveltiin, että kivien ja soran alle olisi jäänyt puolenkymmentä ihmistä. Pelastustöiden edetessä ilmeni, ettei kivien alle jäänyt muita kuin surmansa saaneet, kerrotaan Kanarian saarten televisiossa.

Espanjan radio ja tv-yhtiö RTVE sanoo verkkosivuillaan, että onnettomuuspaikalla sattui samankaltainen maanvyöry kuukausi sitten. Tuolloin kukaan ei loukkaantunut. Sen jälkeen oleskelu paikalla kiellettiin, ja ranta-alue eristettiin muovinauhalla.

Espanjan Punaisen Ristin avustustyöntekijät ovat antaneet kriisiapua turman silminnäkijöille ja muille tarvitseville.

Suomalaiset matkanjärjestäjät tekevät matkoja Los Gigantesiin.

(MTV3 - STT - AFP - Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat