Kajaanille 113 500 euron lasku syrjinnästä

Kajaanin kaupunki syrji naisvaltaisen alan työntekijöitä, kun se lomautti 227 perusturvatoimialan työntekijää kahdeksi viikoksi vuonna 1999. Itä-Suomen hovioikeus tuomitsi tänään kaupungin maksamaan lomautetuille hyvitystä yhteensä 113 500 euroa.

Kajaanin käräjäoikeus oli hylännyt kanteen. Käräjäoikeuden mukaan lomautukset olivat välttämättömiä, eikä kaupunki ollut velvollinen lomauttamaan muuta henkilöstöä. Kannetta ajoivat Sosiaalityöntekijöiden liitto, Super ja Tehy. Ne viittasivat tasa-arvovaltuutetun lausuntoon, jonka mukaan kaupungilla ei olisi ollut objektiivisia perusteita valita kaikkein naisvaltaisimman toimialan henkilöstöä lomautuksen ainoaksi kohteeksi.
Kaupungin perusturvatoimialan henkilöstöstä naisia on 93 prosenttia.

Viime vuosikymmenen lopulla perusturva-ala oli ylittänyt selvästi budjettinsa. Hovioikeus piti lomautuksen tavoitetta hyväksyttävänä. Toisaalta HO katsoi, että päätösvaltaa käyttäessään kunta on velvollinen ottamaan huomioon myös tasa-arvolain säännökset. Kaupungin talousvaikeudet eivät rajoittuneet vain perusturvatoimialaan, vaan koko kaupungin taloudellinen tilanne oli huono. Hovioikeuden mukaan taloudellisilla syillä tapahtuneiden lomautusten suuntaaminen perusturvatoimialalle toteutetussa laajuudessa ei ole ollut välttämätöntä eikä sopivaa eikä oikein mitoitettua. HO:n mukaan tätä arviota tukee myös se, että eräillä toimialoilla johtotason palkkausmenoja on lisätty vastoin kaupunginvaltuuston vuodelle 1999 vahvistamaa palkkausmenojen laskentaperustetta.

-Kaupunki ei ole näyttänyt, että lomautusten suuntaamiseen perusturvatoimialalle toteutetussa laajuudessa olisi ollut muu hyväksyttävä syy kuin kantajien sukupuoli, päätöksessä todetaan.

Kukin kantaja saa tasa-arvolain mukaista hyvitystä 500 euroa. Joukossa on kuusi miestä. Kantajat olivat vaatineet runsaat 4000 euroa henkilöä kohti. Lisäksi Kajaani joutuu maksamaan oikeudenkäyntikuluja 10 700 euroa.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat