Kajaani ei myy energiaomistusta Graninge Ab:lle

Kajaanin kaupunki ei myy energiaomistustaan ruotsalaiselle Graninge Ab:lle. Kaupunginvaltuusto hylkäsi myöhään illalla yhtiön kanssa saavutetun neuvottelutuloksen äänin 38-13.

Kaupunginhallitus oli esittänyt valtuustolle, että kaupunki myy Kainuun Voima Oy:n ja Kajaanin Lämpö Oy:n osakkeet sekä Kainuun Voiman vuokrasopimuksen Kainuun Sähkö Oyj:lle. Samalla kaupunki olisi myynyt Graninge AB:lle 33 prosenttia ylittävän omistuksensa eli 4,5 prosenttia Kainuun Sähkön omistusosuudesta.

Kajaanin kaupunki omistaa tällä haavaa Kainuun Sähkö Oyj:n osakkeista 37,5 prosenttia. Esitetyllä osakekaupalla kaupunki olisi luopunut määrävähemmistöön oikeuttavasta omistuksestaan yhtiössä. Kuhmon, Vaalan, Suomussalmen ja Sotkamon kuntien kanssa tekemänsä sopimuksen mukaisesti Graninge AB:n omistusosuus Kainuun Sähkö Oyj:sta olisi noussut 67 prosenttiin.

Graninge on ollut vuodesta 1997 lähtien vähemmistöomistajana Kainuun Sähkössä. Kainuun Sähköllä on runsaat 50000 sähkönmyynti- ja verkkoasiakasta.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat