Kaj Kunnas tanssikisasta: Oman kunnon kestäminen pelotti

Tanssikisassa valloittava selostaja Kaj Kunnas kertoo, että eleet ja ilmeet ovat hänen vahvin puolensa tanssijana.

Tanssii Tähtien Kanssa -kilpailussa kykyjään kokeileva urheiluselostaja Kaj Kunnas kertoo treenien olevan hauskoja, mutta vaativia.

– Treeneissä on hauskaa, mutta yllättävän kovaa, myös pääkopalle. Uuden oppiminen ei kuitenkaan tule ihan heti. Kyllä tässä saa tsempata! Kyllä se rytmi on sieltä löytynyt, mutta uudet askelkuviot tuottavat tekemistä, Kunnas kuvailee ensimmäisiä treenipäiviä.

Kunnas on iloisesti yllättynyt siitä, että kunto on kestänyt hyvin koviakin treenejä.

– Sitähän minä itse eniten pelkäsin, että miten kunto kestää. Aina välillä selässä vähän jomottaa, mutta mikään ei ole vielä pettänyt. Susa sanoo treenin jälkeen, että nyt sun pohkeet kyllä huutaa hoosiannaa, ja kyllähän ne huutavatkin, mutta eivät niin pahasti kuin odotin! Pääkopalle treeni on ollut kovinta, Kunnas toteaa.

Kunnas arvelee olevansa ennen kaikkea hyvä tulkitsija tanssilavalla. Tekninen puoli vaatii tähden mukaan enemmän tsemppausta.

– Eleet ja ilmeet menevät helposti, askelsarjat ovat vaikeampia, hän tiivistää.

Omasta mielestään Kunnas on täsmällinen ja kärsivällinen oppilas. Ikä arveluttaa hieman selostajaa kovan kisan tuoksinassa. Tähti vertaa humoristisesti itseään ja tanssiopettajaansa Susa Matsonia antilooppiin ja gnuhun.

– Olen hirveän pedantti ja systemaattinen ihminen. Omasta mielestäni olen myös kärsivällinen, ja minussa on sitkeyttä ja tsemppaushalua. Mutta olen jo 51-vuotias, kyllä tässä on jo aivolohkot vähän sitkistyneet ja raajat jäykistyneet. Susa menee kuin antilooppi ja mä olen kuin gnu, joka sitkistelee siinä vieressä, Kunnas nauraa.

Tanssii Tähtien Kanssa sunnuntaisin klo 19.10 MTV3-kanavalla.

Lue myös:

    Uusimmat