Kaivosyhtiöt investoivat satoja miljoonia Suomeen

Kaivosyhtiöt investoivat Suomeen 295-310 miljoonaa euroa ensi vuonna, kertoo kaivosyhtiöiden etujärjestö Kaivosteollisuus.

Huomattavan yksittäisen investoinnin tekee Yara, joka rakentaa rikastushiekan käsittelylaitoksen Siilinjärvelle. 75 miljoonan euron investointi jakautuu vuosille 2015–2017.

Osa kaivosyhtiöistä sijoittaa malminetsintään. Muun muassa Boliden kaksinkertaistaa malminetsintäresurssinsa.

Kaivosteollisuuden mukaan panostukset malminetsintään eivät kuitenkaan ole riittäviä. Etsinnän edellytyksiä on järjestön mielestä parannettava.

Osa kaivosyhtiöiden investoinneista kuluu ylläpitoon, kuten kaivosten syventämisiin, louhosten laajentamisiin sekä kaluston uusimiseen.

Kaivosteollisuuden investointiluvuissa on mukana 8 kaivosyhtiötä.

Työ- ja elinkeinoministeriön toimialaraportin mukaan vuonna 2013 kaivosten kokonaisinvestoinnit Suomessa olivat noin 200 miljoonaa euroa.

Lue myös:

    Uusimmat