Kaivosmiesten pelastusoperaatio oli suurmenestys

Chilessä koko kansa juhlii kaivosmiesten pelastumista. Viimeisenä San Josen kaivoksesta nostettiin miesten työnjohtaja Luis Urzua hieman ennen aamuneljää Suomen aikaa.

Urzua, 54, oli halunnut nousta kaivoksesta viimeisenä vasta sen jälkeen, kun kaikki muut 32 kaivosmiestä oli saatu turvaan.

- Vaihdan vuoroa kanssanne, ja toivon, ettei tällaista tapahdu enää koskaan. Kiitän koko Chileä, Urzua sanoi häntä odottaneelle presidentti Sebastian Pineralle.

Pelastusoperaatio sujui ongelmitta ja odotettua nopeammin. Kaikkiaan 33 miehen nostaminen kaivoksesta kesti vajaan vuorokauden.

Miehet tuotiin pinnalle yksitellen kapselissa pelastuskuilua pitkin. Yhden miehen matka kuilua pitkin kesti 15 minuuttia.

- Kun viimeinen kaivosmies nousi kaivoksen syvyyksistä, olin liikuttunut kuten kaikki chileläiset. Pelastusoperaatio oli innoitus koko maailmalle, Pinera lausui.

Kaikki maan paloasemat soittivat sireeneitään merkiksi siitä, että viimeinen kaivosmies oli saatu ylös. Kaivoksen luona viikkokausia valvoneet miesten omaiset, ystävät ja pelastustyöntekijät puhkesivat riemunhuutoihin. Osana juhlallisuuksia ilmaan päästettiin 33 ilmapalloa Chilen lipun väreissä.

Osa kotiin jo tänään

Kaivosmiehet on viety sairaalaan tarkkailuun, ja Chilen terveysministerin Jaime Manalichin mukaan he voivat olosuhteisiin nähden hyvin. Miehistä tiettävästi kolme kärsii vakavammista terveysongelmista.

- Mitään yllättävää ei ole ilmennyt. He voivat myös henkisesti erittäin hyvin, Manalich sanoo.

Yhdellä miehistä on paha keuhkokuume, jota hoidetaan sairaalassa. Lisäksi kaksi on ollut hammaslääkärin hoidossa pahojen tulehdusten takia. Muilla on pienempiä hammas-, iho- ja silmävaivoja.

Manalichin mukaan osa miehistä saattaa päästä kotiin jo tänään.

Kaivosmiesten maanalainen piina kesti yhteensä 69 päivää. Pelastusoperaatio vangitsi maailman mielenkiinnon, ja kaivosmiehet nousivat kansallissankareiksi Chilessä.

(MTV3 - STT - AFP - Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat