Kaivosmiehet lakkoilivat turvallisuutensa puolesta Etelä-Afrikassa

Kaivosmiehet vaativat parempia ja turvallisempia työoloja. Vuosittain kaivosturmissa kuolee parisataa eteläafrikkalaista kaivosmiestä.

Etelä-Afrikassa liki neljännesmiljoona kaivostyöläistä on tänään ollut päivän kestäneessä lakossa. Työnseisauksella työläiset vaativat tehokkaampia turvatoimia maan 700 kaivokseen.

Tuhannet kaivostyöläiset kokoontuivat Johannesburgin kaduille osoittamaan mieltään piittaamattomiksi syyttämiään kaivosyhtiöitä vastaan. Maan kaivosmiesten suurin ammattiliitto uhkasi myös laajentaa lakkoa, jos sen vaatimuksiin ei suostuta.

Kaivosmiesten kansallinen ammattiliitto (NUM) vaatii parannuksia kaivosten turvallisuuteen sekä työntekijöiden koulutukseen vaaratilanteiden varalta. Liitto haluaa myös turvallisuussäännöksiä laiminlyöneiden kaivosten johtajat oikeuden eteen.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun NUM on julistanut maahan lakon rotuerottelun päättymisen jälkeen.

Etelä-Afrikassa kuolee vuosittain parisataa ihmistä kaivosonnettomuuksissa. Suuret kaivosyhtiöt ovat myöntäneet, että alan turvallisuudessa on parantamisen varaa.Yhtiöitä edustava yhteenliittymä ilmoitti aloittavansa neuvottelut turvallisuuskysymyksistä kaivosmiesten ammattiliiton kanssa ensi vuonna.

Etelä-Afrikka on maailman suurin kullan ja timanttien tuottaja.Viime vuonna maa sai niistä vientituloja 335 miljardia randia, eli yli 35,5 miljardia euroa.

(MTV3-STT-DPA-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat