Kaivoshanke meni luonnonsuojelun edelle

Metsähallitus joutuu poistamaan Etelä-Suomen metsien suojeluohjelmasta merkittävän ilomantsilaiskohteen, kun paljastui että se sijaitsee Pampalon kultakaivoksen valtausalueella.

Metsähallituksen mukaan kaivosvaltauksia on maassa jo niin paljon, että kaikista ei saada ajoissa tietoa.

Suojelun toteutuminen olisi kaivosyhtiön mukaan merkinnyt jopa 10 vuotta vireillä olleen kultakaivoshankkeen pysäyttämistä.

- Olemme investoineet sinne 12 miljoonaa euroa ja olemme olleet siellä 10 vuotta. Nyt sitten yhtäkkiä tämmönen suojelualue tulee meidän valtausten päälle ja kaivospiirin viereen ja meihin ei olla yhteydessä. Kyllähän tietysti normaalisti olisi pitänyt meitä ehkä asiassa kuulla, sanoo Endomines Oy:n toimitusjohtaja Timo Lindborg.

Yhtiö painottaa, että se luo alueelle 100 työpaikkaa.

- Aluehan oli luonnonvarasuunnittelun päätöskohteena jo vuosi sitten, eikä siitä ei ole mennyt tieto kaivosyhtiölle ajoissa. Metsähallituksen mailla on hyvin paljon valtausalueita ja täytyy kyllä sanoa, että osa niistä jää kyllä nenän varjoon, eli niistä tietoa ei ole meille tullut, selvittää vastaava suojelubiologi Kaija Eisto Metsähallituksesta.

Pampalo on yksi uusimman Metso-ohjelman 104 suojelukohteesta.

Lue myös:

    Uusimmat