Kaivopuisto ääriään myöten täynnä juhlijoita

Helsingin Kaivopuistoon on kerääntynyt vapunpäivänä jopa kymmeniätuhansia juhlijoita.

Helsingin poliisin mukaan puisto oli jo ennen puolta päivää ääriään myöten täynnä ja lisää väkeä valui paikalle koko ajan. Myös Kaisaniemen puistossa nautittiin oivasta vappusäästä runsaslukuisesti.

Myös Kaisaniemen puistossa nautittiin oivasta vappusäästä runsaslukuisesti heti aamusta alkaen.

Sekä Ullanlinnanmäellä että Kaisaniemessä vapun päivän vietto alkoi aamuyhdeksältä silliaamiaisella. Vapputervehdyksensä esittivät pääkaupunkiseudun ylioppilaskuntien puheenjohtajat ja juhlintaa säestivät eri ylioppilaskuorot: Kaivopuistossa muun muassa Ylioppilaskunnan Laulajat (YL) ja Kaisaniemessä Akademiska Sångföreningen.

Aamupäivällä presidentti Tarja Halonen ja tohtori Pentti Arajärvi ottivat vastaan vapputervehdykset presidentinlinnan pihalla. Musiikillisen tervehdyksensä toivat Helsingin yliopiston ylioppilaskunta ja YL sekä Suomen Työväen Musiikkiliitto ja Hyvinkään Työväen Soittokunta.

Suuria telttoja ja "pissaparkki"

Tällä kertaa ihmiset olivat pystyttäneet juhlapaikalle Kaivopuistoon myös suurikokoisia telttoja ja katoksia.

Projektipäällikkö Elina Nummi Helsingin Rakennusvirastosta kiitteli näkyä hienoksi ja tunnelmaa rauhalliseksi, vaikkakin roskaiseksi.

Jo puoli kymmenen aikaan paikalla nautti aamiaista arviolta jo 20 000 vapunviettäjää.

Nummi kertoi ihmisten kiitelleen etenkin rekan konttiin rakennettua WC:tä, jonka E.ON oli tuonut paikalle "Espoon lahjana Helsingille". Pissaparkkiin asteltiin punaisia mattoja pitkin.

Hyvän sään ansiosta ihmisten odotettiin viihtyvän puistossa jopa iltaan saakka.

Siivouspartioiden oli määrä aloittaa työnsä Kaivopuistossa vasta iltapäivällä, ja varsinainen loppusiivous oli suunniteltu aamuyöksi.

Nummi toivoi, että juhlien päätyttyä ihmiset muistaisivat viedä mukanaan myös paikalle tuomansa jakkarat ja pöydät.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat