Kaivatut sateet ovat parantaneet satonäkymiä

Viimeaikaiset sateet ovat parantaneet satonäkymiä. ProAgria kertoo kasvutilannekatsauksessaan, että kasvukausi on nyt normaalissa aikataulussa. Vain Kainuussa ollaan viikko tavanomaisesta jäljessä.

Eniten viimeaikaiset sateet ovat vauhdittaneet viljan kasvua. Alkukesällä viljakasvit kärsivät kuivuudesta. Kevätviljan osalta Etelä- ja Länsi-Suomen rannikkoalueilla sateista ei kuitenkaan ole enää apua, vaan kasvustot näyttävät jäävän heikkolaatuisiksi ja epätasaisiksi.

Sateita kaipailivat myös perunat, joiden mukuloiden määrää kosteus lisää. Varhaisperunaa nostetaan parhaillaan etelässä, maan keski- ja pohjoisosissa toimeen päästään tällä viikolla. Kaikkiaan perunasadosta vaikuttaa tulevan tavallinen. Sokerijuurikkaat taas näyttävät kehittyneen hitaasti kuivuuden takia.

Mansikkasadonkin kannalta sateet lupaavat hyvää. Mansikan sato kuitenkin myöhästyy hieman kolean alkukesän takia. Pääsatoa ryhdytään Etelä-Suomessa poimimaan parin viikon sisällä. Keski- ja Itä-Suomessa pääsadon kimppuun päästäneen heinäkuun puolivälissä. Mansikkasadosta odotetaan määrältään tavallista.

Rehunkorjaus viivästyy sateiden takia

Rehuntuotantoon sateet tuovat ongelmia. Säilörehu saatiin Etelä-Suomessa talteen hyvissä oloissa, mutta koko maan sato on jäämässä pieneksi. Keski- ja Pohjois-Suomessa sateet ovat hidastaneet säilörehun korjaamista. Myös kuivaheinän korjaaminen on sateiden takia pysähtynyt. Kuivaheinän sadon arvioidaan jäävän tavallista heikommaksi.

Varhaisvihannestenkin sadon valmistuminen on viileän sään takia hidasta. Toisaalta viimeisten istutettujen erien kasvua sää on edistänyt. Laadultaan korjattu vihannessato on jopa erinomaista.

Myös rikkakasvien torjuntaruiskutukset ovat hankaloituneet sateiden takia. Tehdyksi saadut ruiskutukset ovat kuitenkin onnistuneet. Viileä sää on pitänyt tuholaisten kannat aisoissa, mutta toisaalta kosteus lisää kasvitautien riskiä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat