Kaisaniemen puisto suljettiin valtavan yleisöryntäyksen takia - kaikki eivät päässeet keikalle

Maailma kylässä -festivaaliin on saapunut tänä viikonloppuna valtavasti väkeä. MTV3 Uutisten saamien tietojen mukaan Kaisaniemen puisto jouduttiin hetkeksi sulkemaan yleisöryntäyksen takia tänään.

Puisto oli suljettuna Jukka Pojan keikan aikana. Kaikki halukkaat eivät päässeet keikalle. Keikka alkoi noin kello noin kello 12.30 ja keikka kesti 45 minuuttia.

– Puiston kapasiteetti on 20 000 ihmistä. Jouduimme sulkemaan puiston keikan ajaksi. Emme voineet ottaa kaikkia ihmisiä turvallisuusriskin takia, festivaalin promoottori Nelli Korpi kertoo MTV3 Uutisille.

Hänen mukaansa festivaali saavuttaa tänä vuonna yleisöennätyksen. Hän arvelee, että pelkästään tänään festivaaleille saapuu noin 50 000 vierasta.

Festivaalilla on käynyt vuosittain noin 75 000 ihmistä. Viestintäassistentti Johanna Virmavirran mukaan viimeisimmän kerran puisto jouduttiin sulkemaan hetkeksi aikaa vuonna 2006.

– Jukka Poika on hirveän suosittu artisti. Lisäksi aurinkoinen sää on houkutellut tänään festivaaleille väkeä, Virmavirta kertoo MTV3 Uutisille.

Maailma kylässä on jo vuodesta 1995 lähtien järjestetty koko perheen ilmaisfestivaali. Se on kaikille avoin kylä ja kohtaamispaikka, joka esittelee kulttuurin makupaloja ja yllätyksiä eri puolilta maailmaa. Festivaalit järjestetään Helsingin Kaisaniemen puistossa ja Rautatientorilla.

Lue myös:

    Uusimmat