Kaikkosen suurimmat vaalirahoittajat ovat nyt äiti ja isä

Keskustan ehdokkaista 16 prosenttia on ilmoittanut kampanjansa rahoituksesta etukäteen. Ilmoittajien joukossa on myös Nuorisosäätiön sotkuissa rikoksesta epäilty kansanedustaja Antti Kaikkonen.

Uudeltamaalta jatkokaudelle pyrkivän Kaikkosen rahoituskuviot eroavat rajusti edellisvuosista. Kampanjan budjetti on nyt 25 000 euroa, kun se neljä vuotta sitten oli 41 000 euroa.

- Mennään selvästi pienemmällä budjetilla ihan tarkoituksellisesti. Rahoitus menee omasta pussista ja yksityishenkilöiden tuella, Kaikkonen kertoo.

Vaalirahoitusilmoituksesta selviää, että suurimmat tukijansa ovat nyt oma äiti ja isä.

- Toivoivat, että poika pärjää ja tarjoutuivat auttamaan. Olen siitä heille kiitollinen.

"Joskus joku tulee vinoilemaan"

Kaikkonen on epäiltynä virkavelvollisuuden rikkomisesta ja lahjuksen antamisesta Nuorisosäätiön puheenjohtajana. Kokonaisuus on parhaillaan syyteharkinnassa, ja oikeuteen menosta päätetään kesäkuun alussa.

Äänestäjiä rikosepäily on Kaikkosen mukaan kiinnostanut kentällä vähän.

- Joskus joku tulee vähän vinoilemaan, mutta hyvin vähän tuolla mitään tästä puhutaan, Kaikkonen vakuuttaa.

Hän arvelee, että vaalibudjetit tulevat putoamaan reilusti viime eduskuntavaaleista, sillä yritykset ovat olleet varovaisempia tukemaan ehdokkaita kautta linjan.

Kanervalta ei ilmoitusta

Lahjussyyte niskassa kampanjoiva kokoomuksen kansanedustaja Ilkka Kanerva sen sijaan ei ole tehnyt lainkaan ilmoitusta vaalirahoituksestaan. Vain kuusi kokoomusehdokasta on tähän mennessä tehnyt vapaaehtoisen ilmoituksen.

Kanervaa syytetään törkeästä lahjuksen ottamisesta toimiessaan Varsinais-Suomen maakuntahallituksen kaavoituslautakunnan puheenjohtajana.

Oikeudenkäynti alkaa kesäkuussa valmisteluistunnolla Helsingin käräjäoikeudessa. Jutun varsinainen käsittely alkaa syksyllä.

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat