Kaikkonen: Tämä on löyhässä hirressä keikkumista

Keskustan kansanedustaja Antti Kaikkonen kertoo olevansa erittäin helpottunut häntä koskevan lahjontaepäilyn raukeamisesta. Nuorisosäätiön hallituksen puheenjohtajana toiminutta Kaikkosta vastaan on kuitenkin nostettu syyte luottamusaseman väärinkäytöstä.

- On kuin puolet taakasta olisi jäänyt tässä kohtaa pois. Luottamusaseman väärinkäytön osalta harjoitukset jatkuvat ja sen suhteen mennään käräjille. Jos syyttäjä näin haluaa, niin näin sitten tehdään, toteaa Kaikkonen.

Kaikkonen ei kommentoinut Raha-automaattiyhdistyksen hallituksen entistä puheenjohtajaa Jukka Vihriälää vastaan nostettua syytettä törkeästä lahjuksen ottamisesta tai Nuorisosäätiön entisen asiamiehen saamaa syytettä törkeästä lahjuksen antamisesta.

Kaikkonen aikoo jatkaa edelleen luottamustehtävissään syytteestä huolimatta.

- Syyttömiä ollaan ellei oikeus toisin päätä, toteaa Kaikkonen.

Kaikkosen mielestä koko asiassa ei ole toimittu Nuorisosäätiön sääntöjen vastaisesti.

- Kun säätiön sääntöjä katsoo, niin siellä ei ole selkeää kirjausta siitä, että voiko säätiö ostaa esimerkiksi tauluja vai ei.

Lahjontaepäilyt siis raukesivat Kaikkosen osalta, mutta seuraavaksi tutkitaan onko luottamusaseman väärinkäytöksiä tapahtunut.

- Olen iloinen, että prosessi on tältä osin päätöksessä. Tämä on vähän tällaista löyhässä hirressä keikkumista, nyt tiedän mitä se tarkoittaa. Ehkä siinä jatketaan edelleenkin, mutta taakka on onneksi entistä pienempi kuitenkin, kertoo Kaikkonen.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat