Kaikkonen ja Vihriälä oikeuteen vaalirahaepäilyistä

Kansanedustaja Antti Kaikkonen (kesk) ja entinen RAY:n hallituksen puheenjohtaja Jukka Vihriälä joutuvat oikeuteen vaalirahaepäilyistä.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske on nostanut syytteet Nuorisosäätiön hallituksen puheenjohtajana toiminutta Kaikkosta ja seitsemää muuta hallituksen varsinaisina jäseninä toiminutta henkilöä sekä entistä asiamiestä vastaan luottamusaseman väärinkäytöstä.

Syytteiden mukaan Nuorisosäätiön varoista on annettu yli 90 000 euroa vaalitukea, vaikka varojen käyttö tällaiseen tarkoitukseen ei säätiön sääntöjen mukaan ole ollut mahdollista. Syytteiden mukaan kysymys oli säätiön hallituksen tekemästä tukilinjauksesta, jonka käytännön toteuttamisesta vastasi pääosin säätiön kulloinenkin asiamies.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä on päättänyt vaatia Raha-automaattiyhdistyksen hallituksen entiselle puheenjohtajalle Jukka Vihriälälle rangaistusta törkeästä lahjuksen ottamisesta. Syyte liittyy Vihriälän tukiyhdistyksensä nimissä käymään laajaan taulukauppaan ja Nuorisosäätiön tarjoamiin matkoihin. Kysymys on useiden kymmenien tuhansien eurojen arvoisista eduista.

Nuorisosäätiön entiselle pitkäaikaiselle asiamiehelle vaaditaan vastaavasti rangaistusta törkeästä lahjuksen antamisesta. Kaikkosta tai muuta säätiön hallitusta ei syytetä lahjusrikoksista, koska esitutkinnassa ei ole ilmennyt todennäköisiä syitä sen tueksi, että heidän voitaisiin katsoa olleen selvillä Vihriälän säätiökonsernista saamista lahjoista ja eduista.

Kaikki kiistävät

Yksittäisiä tauluja Vihriälältä ostaneiden yhdeksän henkilön osalta apulaisvaltakunnansyyttäjä on päättänyt jättää syytteet lahjuksen antamisesta nostamatta vähäisyys- ja kohtuusperusteella. Lisäksi yhden epäillyn osalta ei ollut todennäköisiä syitä rikosepäilyn tueksi.

Vihriälälle vaaditaan rangaistusta myös virkavelvollisuuden rikkomisesta, koska hän on Raha-automaattiyhdistyksen hallituksen puheenjohtajana osallistunut esteellisenä päätöksentekoon.

Vihriälä on pyytänyt vaalitukea useilta Raha-automaattiyhdistyksen tuotosta avustuksia saavilta säätiöiltä ja yhteisöiltä. Saamastaan tuesta huolimatta Vihriälä on osallistunut tukijoidensa avustusasioiden käsittelyyn Raha-automaattiyhdistyksen hallituksessa.

Kaikki epäillyt ovat kiistäneet syyllistyneensä rikoksiin. He katsovat kysymyksen olleen sallitusta poliittisen toiminnan tukemisesta.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat