Kaikkien aikojen suurin aids-kokous käynnissä

Maailman terveysjärjestön tavoitteena on saada lääkkeitä miljoonille aids-potilaille.

Thaimaassa on alkanut kaikkien aikojen suurin kansainvälinen aids-kokous. Kuusipäiväisen kokouksen tärkein tavoite on löytää keinoja aidsin hoidon rahoittamiseksi.

YK:n pääsihteeri Kofi Annan huomautti Bangkokissa puheessaan, että Aasialla on keskeinen rooli aidsin vastaisessa kamppailussa. Annan sanoi, että levitessään aids-epidemia voi heikentää Aasian maiden viimeaikaista taloudellista kasvua.

Asiantuntijat ovat varoittaneet, että jos Aasian johtajat eivät seuraavan kolmen vuoden aikana toimi päättäväisesti aidsin kukistamiseksi, epidemia voi saavuttaa maanosassa samanlaiset mittasuhteet kuin Saharan eteläpuolisessa Afrikassa nykyään.

Erityisen katastrofaalisia vaikutukset olisivat YK:n mukaan siinä tapauksessa, että aids pääsisi leviämään laajalti Intiaan, iinaan ja Indonesiaan, joissa asuu yhteensä noin 40 prosenttia koko maapallon väestöstä.

Yli 20 miljoonaa ihmistä on kuollut aidsiin sen jälkeen kun tauti havaittiin vuonna 1981.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat