Kaikki vanhukset eivät pääse päivittäin ulos

Palveluasumisen piirissä olevista vanhuksista suurin osa pääsee päivittäin ulkoilemaan, mutta kaikilla ei ole tätä mahdollisuutta. Tämä ilmenee Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sekä Valviran tekemästä selvityksestä.

Vähiten mahdollisuuksia päivittäiseen ulkoiluun on vanhuksilla terveyskeskuksen tai sairaalan pitkäaikaishoidon yksiköissä. Myös vanhainkotihoidon yksiköissä vain puolella vanhuksista oli mahdollisuus päivittäiseen ulkoiluun.

Lisäksi selvityksestä kävi ilmi, että vain joka kymmenes vanha pariskunta pääsee julkisella sektorilla asumaan yhdessä, mikäli toinen puolisoista tarvitsee ympärivuorokautista apua.

Yksityisellä sektorilla yhdessä asuminen järjestyy joka kolmannessa yksikössä. Yhdessä asuminen onnistuu kolmessa neljästä julkisesta yksiköstä, jos molemmat tarvitsevat apua. 

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja Valvira tekivät kyselyn viime toukokuussa. Kyselyssä selvitettiin myös henkilöstömitoituksen toteutumista vanhainkodeissa.

Ei vieläkään tarpeeksi hoitajia

Hoitajamitoitus on alle suositellun rajan noin joka viidennessä vanhusten asumisyksikössä. Tilanne on sama sekä julkisissa että yksityisissä ympärivuorokautista hoitoa antavissa yksiköissä. Kyselyssä selvisi myös, että toteutunut hoitajasuhde oli pienempi kuin suunniteltu. Suositeltu mitoitus on yksi hoitaja kahta asiakasta kohden.

Vanhuspalveluja tuottavilla on vuosi aikaa järjestää tilanteensa lain edellyttämäksi. Kyselyt uusitaan lain toteutumisen seuraamiseksi vuoden 2014 lopulla.

 

Lue myös:

    Uusimmat