Kaikki syytteet kiistettiin Orimattilan turkisiskujutussa

Eläinaktivistien ja turkistarhurien vakavimman yhteenoton oikeuskäsittely alkoi tänään Orimattilan käräjäoikeudessa. Molemmat osapuolet kiistivät syytteet, joita esittivät rinnakkain valtionsyyttäjä Pekka Koponen ja kihlakunnansyyttäjä Tero Seppänen.

Viiden eläinaktivistin mielestä pelkkä käynti turkistarhalla ei voi olla kotirauhan rikkomista. He eivät ehtineet itsenäisyyspäivän yönä 1997 edes päättää lopullista toimintatapaa, ennen kuin tarhuri jo käytti haulikkoa.

Tarhaaja Markku Kuisma, 46, torjui syytteet kolmesta taponyrityksestä ja vaaran aiheuttamisesta. Hän vakuutti ampuneensa varoituslaukauksien lisäksi vain yhden laukauksen kohti nuoria ja tähdänneensä muista hieman erillään paenneen jalkoihin.

-Tarkoituksena oli "merkata" tämä kiinnisaamisen helpottamiseksi, totesi Kuisma. Hän piti heikkoina poliisin mahdollisuuksia tavoittaa eläinaktivistit, jotka olivat jo kolmasti aiemmin iskeneet tarhalle ja pahentaneet taloudellista ahdinkoa. Kuisma tulkitsee toimineensa hätävarjeluksessa tai pakkotilassa, koko elinkeinoa puolustaakseen. Asianajaja Paul Perovuo toivoi Kuismalle joko täyttä anteeksiantoa tai alennettua rangaistusta.

Laskuja 132000 markkaa

Viisi eläinaktivistia hakevat tarhurilta yhteensä 122000 markan korvauksia kivusta ja särystä sekä henkisistä kärsimyksistä. Tarhaaja Markku Kuisma ja hänen avopuolisonsa vaativat kumpikin 5000:ta markkaa henkisistä kärsimyksistä.

Vahingonkorvausvaatimuksesta he luopuivat oikeudessa, koska pohjanmaalaiset tarhurit hoitivat heidän kettujaan iskun jälkeen miltei vuoden ajan talkoilla.

Pääkäsittely eteni tänään sen verran hitaasti, että se näyttää venyvän jopa perjantaihin asti. Tuomari Simo Toivola lupasi ratkaisun noin kahden viikon kuluttua. Oikeuspaikalla oli varauduttu samanlaisiin mielenilmauksiin kuin Kauhavan kettutyttöjutussa 1996. Orimattilaan ei ilmaantunut sen paremmin turkistarhurin kuin eläinaktivistienkaan tukijoukkoja. Mellakka-aidat seisoivat tyhjän panttina. Vahvennetut poliisivoimat tuijottelivat toisiaan sekä melkoista toimittaja- ja kuvaajalaumaa.
(STT)


Lue myös:

    Uusimmat