Mainos

Kaikki kaivostyöläiset pelastettu Etelä-Afrikassa

Kaivoksessa oli kaikkiaan 3 200 työntekijää. Kaivostyöläisten kansallinen liitto epäilee, että kaivoksessa on laiminlyöty työturvallisuustarkastuksia.

Etelä-Afrikassa pelastustyöntekijät ovat saaneet kaikki yli 3000 kaivostyöläistä pelastetuiksi kultakaivosturman jäljiltä. Yli kahden kilometrin syvyydessä loukussa olleille pumpattiin puhdasta ilmaa ja heille toimitettiin vettä, kertoo kaivosyhtiön edustaja.

Tähänastisten tietojen mukaan kukaan ei ole kuollut eikä loukkaantunut turmassa. Loukussa olevista 200 oli naisia.

Lämpötila alhaalla kaivoskuilussa voi nousta jopa 40 asteeseen.

Onnettomuuden syynä oli kaivosyhtiön tiedottajan mukaan kaivostyöläisiä kuljettaneen hissin sähkökaapelin katkeaminen. Kaivostyöläisten kansallisen liiton edustaja epäili työturvallisuustarkastusten laiminlyömistä. Liitto vaatii hätäuloskäyntien rakentamista kultakaivoksiin.

Etelä-Afrikan energiaministeri määräsi tänään, että Harmony Gold -yhtiön omistama kaivos suljetaan toistaiseksi vakavien turvallisuuspuutteiden takia.

(MTV3-STT-Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.