Kaikki eivät pidä älyluurista - Vanhoja matkapuhelimia korjataan yhä

Vanhoja matkapuhelimia korjataan yhä. MTV3 Uutisten soittokierros muutamiin Nokian takuuhuoltoliikkeisiin kertoo, että etenkin vanhemmat ihmiset huollattavat vanhoja matkapuhelimiaan.

– Meille tulee viikoittain huoltoon yli kymmenen vuotta vanhoja puhelimia. Jos asiakas tykkää vanhasta puhelimestaan, niitä korjataan välillä järjettömälläkin hinnalla suhteessa puhelimen arvoon. Esimerkiksi 20 euron arvoista puhelinta voidaan korjata sadalla eurolla, kertoo matkapuhelinkorjaaja Harri Hänninen seinäjokelaisesta JM-NMT-Palvelu Ky:stä.

Vanhasta puhelimesta ei haluta luopua, koska sen ominaisuudet, kuten akun kesto, koetaan nykypuhelimia paremmiksi.

– Monet vanhemmat ihmiset eivät pidä uusien puhelimien ominaisuuksista, kun puhelinta kaivataan vain puhumiseen. Lisäksi on jonkin verran nuorempia henkilöitä, jotka periaatteen vuoksi eivät halua internetiä taskuun, kertoo Toni Pulkkinen Teleshop Kauniainen -liikkeestä.

Huoltoliikkeet arvioivat, että vanhojen puhelimien osuus kaikista huollettavista puhelimista on 15 prosentista noin kolmannekseen. Malleista etenkin Nokia 3310:aa tuodaan yhä huollettaviksi.

– Me esimerkiksi myymme paljon akkuja Nokia 3310-puhelimeen, Hänninen sanoo.

Useimmiten puhelimista korjataan kuuloke, latausliitin, näppäimistö tai hajonnut näyttö. Varaosia on vaihtelevasti saatavilla ja varaosien saatavuus määritteleekin paljolti huollon hintaa. Huoltoyhtiölle vanhan puhelimen korjaaminen on helppoa.

– Vanhan puhelimen korjaus vie ehkä vain 15 minuuttia, kun esimerkiksi iPhonen korjaamiseen menee kolminkertainen aika. Lisäksi uusien puhelimien osat voivat olla merkittävästi vanhojen puhelimien osia kalliimpia, arvioi Pulkkinen.

Osia on saatavilla joko suoraan valmistajalta, vanhoista purettavista puhelimista tai huoltoliikkeiden varastojen perukoilta. Yli kymmenen vuotta vanhoihin puhelimiin osien saaminen alkaa kuitenkin olla jo vaikeata.

Yle kertoi tänään, että uusia älypuhelimia korjattiin viime vuonna ennätysmäärä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat