Kaija Saariahon La Passion de Simone avaa juhlaviikot

Juhlaviikkojen ohjelma on entistäkin laajempi ja ilmaistapahtumia on enemmän kuin ennen. Myös Taiteiden yö uudistuu.

Säveltäjä Kaija Saariaho nimittää Helsingin juhlaviikot elokuussa avaavaa La Passion de Simonea oratorioksi, mutta soolosopraanon osan laulava Pia Freund sanoo mieltävänsä teoksen pikemminkin oopperaksi.

Teoksen on ohjannut ja visualisoinut yhdysvaltalainen Peter Sellars.

La Passion de Simone on saanut innoituksensa filosofi Simone Weilista (1909-1943). Weil kuoli syömälakkoon, johon hän oli ryhtynyt myötätunnosta toisen maailmansodan aikana miehitetyn Ranskan maanmiehilleen.

Kaija Saariaho. Kuva: Maarit Kytöharju / Fimic

- Tämä ei ole yksioikoinen teksti, koska Simone Weilkaan ei ole yksioikoinen. Laulaja saa miettiä rooliaan moneen kertaan: onko hän Simone Weil itse, Weilin sisko, Kristus vai demoni. Laulajan rooli vaihtelee hurjaa vauhtia, Freund kertoo.

Menestyneistä suomalaisista nykysäveltäjistä myös Magnus Lindbergin kaksi viimeaikaista teosta kuullaan juhlaviikoilla Suomen ensiesityksinä. Lisa Batiashvilille sävelletty viulukonsertto on kantaesitetty viime vuonna New Yorkissa, orkesteriteos Sculpture on kirjoitettu Los Angelesin orkesterille. Sculpture on sellainen järkäle, että partituuri on toista metriä korkea.

Taiteiden yö uudistuu

Juhlaviikkojen kansainväliset orkesterivieraat ovat Oslon filharmonikot, Ruotsin radion sinfoniaorkesteri ja Pietarin filharmonikot. Tutuista yleisönsuosikeista juhlaviikoilla esiintyvät Batiashvilin lisäksi viulistit Viktoria Mullova ja Christian Teztlaff sekä pianisti Andras Schiff, joka saa päätökseen neljä vuotta jatkuneen Beethovenin sonaattien konserttisarjansa.

Schiff pitää myös mezzosopraano Monica Groopin kanssa Lied-konsertin. Suomalaisista huippulaulajista juhlaviikoilla esiintyvät myös sopraano Camilla Nylund ja tenori Topi Lehtipuu.

Juhlaviikkojen ohjelmisto on tänä vuonna entistä laajempi, ja ilmaistapahtumia on entistä enemmän. Näistä ensimmäinen saapuu Helsinkiin jo toukokuussa, kun espanjalaisen Manolo Valde'sin veistokset asetetaan Esplanadin puistoon.

Paljon ilmaistapahtumia on myös uudistuneessa Taiteiden yössä, joka järjestetään tällä kertaa perjantaina 24.8. ja kestää auringonlaskusta auringonnousuun. Tarjolla on yli sata tapahtumaa, joista osa on viety Kontulan ostoskeskukseen.

Uudenlaista kaupunkitilojen käyttöä on luvassa myös rytmimusiikkifestivaali Flow'ssa, joka järjestetään Suvilahden entisessä voimalassa.

Juhlaviikot järjestetään 17.8. -2.9. Lipunmyynti alkaa keskiviikkona.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat