Mainos

Kahri: Pienet yritykset hakeutuvat pian muualle

Äänenpainot kovenevat Suomen Kerta Oy:n kotkalaistehtaan sopimuskiistassa. Tänään yli viikon jatkuneeseen lakkoon puuttui teollisuuden ja työnantajain keskusliiton TT:n Tapani Kahri, joka ihmettelee pienen kiistan saamia mittasuhteita. TT:n varatoimitusjohtaja Kahri pelkää yritysten hakeutuvan vastaavien työkiistojen takia ulkomaille.

-Tämä johtaa hyvin helposti siihen, että Suomen Kerta Oy:n kaltaiset pienet yritykset rupeavat katselemaan autuaampia metsästysmaita, joissa ei ole häiriöalttiutta, Kahri sanoo.
-Meidän päähän ei mahdu 40 ihmisen työehdoista kiistely, joista ei edes ole sanottavasti riitaa. Kuinka on mahdollista, että vanha ja kunnianarvoisa ammattiliitto on keskusjärjestönsä tuella lähtenyt tällaiseen operaatioon, Kahri ihmettelee SAK:laisen paperiliiton tukilakkoja.

-Jos tällaiset menettelytavat hyväksytään, niin jatkossakin kaikki riidat ratkeavat voimalla, Kahri pelkää. Kahrin mukaan meneillään oleva riita osoittaa sen, että Suomen työmarkkinasäännöt eivät toimi ja sen rinnalla oleva lainsäädäntö on puutteellista.

Kahri katsoo, että riidan sovittelun tulee edelleen jatkua piirisovittelija Esa Longan johdolla. Kahrin mielestä tes-kysymykset tulisi viime kädessä kuitenkin ratkaista työtuomioistuimessa tai yleisessä tuomioistuimessa.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.