"Kahdella mahdollisuus voittaa, meillä ja perussuomalaisilla"

Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö twiittasi aamukuuden jälkeen jo keskiviikon kuulumisia ja uutisia yhteisöpalvelu Twitteriin.

- Pian Huomenta Suomeen MTV3:n puoluejohtajakierroksen vieraaksi. Ja tänään alkaa kunnallisvaalien ennakkoäänestys, kirjoitti Niinistö.

Huomenta Suomen puheenjohtajatentissä Niinistö vakuutti puolueen uskovan vaalivoittoon, vaikka pääkaupunkiseudulla vihreille onkin gallupeissa povattu tappiota.

- Kahdella puolueella on mahdollisuus voittaa kuntavaalit, meillä ja perussuomalaisilla. Ja perussuomalaisilla se mahdollisuus on suuri, nauraa Niinistö.

- Ja koska kyseinen puolue sai eduskuntavaaleissa ison kannatuksen, niin olisi ollut ihme jos he eivät olisi nyt nousseet lähelle tuota kannatusta.

Perussuomalaisten kuntajytky muuttaisi Niinistön arvion mukaan kuntien päätöksentekoa erityisesti maaseudulla, missä keskustalla on ollut monissa paikoissa enemmistöasema.

Niinistön mukaan vihreiden valtakunnalliseksi kannatukseksi on ennustettu hieman yli yhdeksää prosenttia. Viime kuntavaaleissa vuonna 2008 vihreiden kannatus oli 8,9 prosenttia.

Ei himmeleitä

Vihreät nojaa vaaliteemoissaan totutusti ekologisiin arvoihin, mutta myös palveluntarjontaan lähellä kuntalaisia.

- Me ollemme joukkoliikenteen kehityksen kannalla, kun muut ovat niin sanotusti autopuolueita, niputtaa Niinistö.

- Ja kun muut puhuvat himmeleistä ja rakenteista, me puhumme arjen palveluista. Haluamme uudistaa sitä, miten palveluita tuotetaan.

- Suomi on parempi maa, kun ihminen voi itse vaikuttaa kuntansa palveluihin. Kunnanosalautakunnat voisivat päättää muun muassa lähipäiväkodeista, lähikouluista ja asemakaavoitukseen liittyvistä puistojen suunnitelusta ja muusta. Kunnanvaltuusto jakaisi rahaa kunnanosalautakunnille.

- Ja meidän tavoitteenamme on, että saataisiin demokraattisen päätökseteon piiriin ne päätökset, jotka nyt karanneet kunnista kuntayhtymiin.

Katso vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistön haastattelu: (Huomenta Suomi 17.10.2012)

Lue myös:

    Uusimmat