Mainos

Kahdeksan varusmiestä loukkaantui peräänajossa

Kahdeksan Karjalan Prikaatin varusmiestä on tänään loukkaantunut Pasi -panssariajoneuvojen peräänajossa Valkealassa. Onnettomuus sattui kello yhden aikoihin varuskunnan lähiharjoitusalueella. Kaikkiaan ajoneuvoissa oli 15 varusmiestä.

Loukkaantuneista kaksi vietin Kuusankosken aluesairaalaan tarkempia tutkimuksia varten. Heistä toiselta murtui kyynärvarsi ja toinen loukkasi selkänsä. Kuuden muun loukkaantuneen vammat pystyttiin hoitamaan varuskuntasairaalassa.

Peräänajossa törmäsi toisiinsa kaksi Pasi-joukkojenkuljetusajoneuvoa. Onnettomuuden syyksi arvelee esikuntapäällikkö, everstiluutnantti Hannu Liimatta huonoa näkyvyyttä.

Kolarointiin osallistuneet varusmiehet olivat heinäkuussa kotiutuvaa ja tammikuussa palvelukseen astunutta saapumiserää. Pasit ajoivat peräkanaa arviolta noin 50 kilometrin tuntivauhdilla. Tie oli kuiva ja pölyinen, joten takana tulleen panssariajoneuvon kuljettaja ei nähnyt, että edellä kulkenut oli pysähtynyt ja törmäsi sen perään. Ajoneuvojen jarruvalot olivat Liimatan mukaan kunnossa.

Vielä ei ollut tarkkaa tietoa ajoneuvojen vahingoista. Koska kyseessä ovat raskaat, yli kymmenen tonnin panssariajoneuvot, vahinkojen kartoitus vaatii Liimatan mukaan tarkat selvitykset.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.