Kadonnut 13-vuotias tyttö löytyi aikuisen miehen asunnosta

Orimattilasta viime perjantaina kadonnut 13-vuotias tyttö on löytynyt. Hänet löydettiin fyysisesti vahingoittumattomana 25-vuotiaan miehen asunnosta Parkanosta.

Rikoskomisario Ville Hahlin mukaan tyttö oli poistunut vapaaehtoisesti kotoaan ja päätynyt miehen asunnolle Parkanoon. Hahlin mukaan tyttö oli tutustunut mieheen aiemmin.

– Mikään perhetuttu hän ei ole, Hahl kertoo MTV3 Uutisille.

Katoamisen selvittelyssä Hahlin mukaan "viimeistä erää ei poliisin osalta ole näytelty".

– Ei se kovin tavanomaista ole, että juuri ala-asteen lopettanut tyttö löytyy aikuisen miehen asunnosta. Herää vähintäänkin epäilyt, mistä on kyse, hän sanoo.

Alkutietojen perusteella ei tiedetty, onko tyttö lähtenyt kotoaan vapaaehtoisesti vai liittyikö katoamiseen rikoksen mahdollisuus. Poliisin mukaan tytön vanhemmat eivät tienneet, missä hän voisi olla. Kavereilta saatiin tietoon joitain nimiä, mutta heidän kertomansa paikkakunnat eivät täsmänneet löytöpaikkaan.

Lopulta tutkinta johti Parkanoon ja tiettyyn asuntoon, johon Pirkanmaan poliisi teki etsinnän.

– Tässä pitää kiittää meidän tutkijoita, Hahl sanoo.

Poliisi ei ole vielä selvittänyt, onko tuttavuuteen liittynyt seksuaalista kanssakäymistä.

– Pääasia, että tyttö löytyi fyysisesti voimissaan. Katsotaan sitä huomenna. Tällä hetkellä häntä ollaan toimittamassa vanhempiensa luo.

25-vuotiasta miestä ei ole otettu kiinni. Häntä ei toistaiseksi epäillä rikoksesta.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat