Kadonneen Sinin tapaus: Näitkö tätä autoa?

Oulun poliisi kaipaa yleisöltä vihjeitä Muhoksella 6. maaliskuuta kulkeneesta Fiat-merkkisestä henkilöautosta.

Poliisin mukaan auton liikkeillä saattaa olla tekemistä kadonneen Sini Länkisen epäillyn henkirikoksen kanssa. 19-vuotias Länkinen katosi kotoaan Muhoksen Ervintieltä viikonloppuyönä 6. maaliskuuta.

Ruumista ei ole löytynyt, mutta poliisi arvelee Länkisen joutuneen henkirikoksen uhriksi.

Länkinen on tavattu viimeisen kerran elossa kello kahden aikaan yöllä kotonaan Muhoksen Ervintiellä. Tuon jälkeen hänen liikkeistään ei ole tietoa.

Länkisen taposta on aiemmin ollut vangittuna tämän poikaystävä, joka kuitenkin vapautettiin viikon kuluttua vangitsemisesta. Tällä hetkellä poliisilla on useita tutkintalinjoja.

- Ruumista ei ole laajoista etsinnöistä huolimatta löytynyt. Olemme tehneet maastoetsintöjä, etsineet poliisikoiralla kohdennettuja alueita sekä etsineet helikopterilla tuloksetta, kertoo rikoskomisario Kari Rantanen Oulun poliisista.

Poliisi pyrkii nyt saamaan havaintoja oranssista tai punaisesta Fiatista, jossa ei ole etupuskuria ja jonka moottorin ääni on ollut poikkeuksellisen äänekäs.

Poliisi kaipaa havaintoja auton liikkeistä 6. maaliskuuta kello 01.00-24.00 väliseltä ajalta.

Lue myös:

    Uusimmat