Mainos

Kadonneen missikaunottaren mysteeri: Isä löytyi kuolleena

Ranskassa viikkoja kateissa olleen nuoren missikaunottaren tapaus on saanut surullisen käänteen, kun tytön isä löytyi kuolleena perheen kotikaupungista Perpignasta. Poliisi on alkanut epäillä katoamistapauksessa pahinta.

19-vuotias Allison Benitez katosi yhdessä 53-vuotiaan äitinsä kanssa kolmisen viikkoa sitten. Kummastakaan ei ole saatu mitään havaintoa heinäkuun 14. päivän jälkeen.

Tapausta käsiteltiin aluksi normaalina katoamistutkintana, varsinkin koska perheessä oli meneillään eroprosessi.

Perjantaina viranomaiset kertoivat kuitenkin käynnistävänsä katoamisesta oikeustutkinnan, koska tapauksessa oli tullut esille "huolestuttavia piirteitä". Kumpikaan kadonneista naisista ei ole katoamisen jälkeen esimerkiksi nostanut rahaa tililtään tai käyttänyt matkapuhelintaan.

– Voimme vain kuvitella pahinta, syyttäjä Luc-Andre Lenormand totesi.

Perheen isä, muukalaislegioonan vääpeli Francisco Benitez, löydettiin tänään hirttäytyneenä parakista työpaikallaan. Isä oli jättänyt jälkeensä videon ja kirjeen, joissa kertoi, ettei kestä häneen katoamisesta liitettyjä syytöksiä.

Isän aiemmin antaman lausunnon mukaan naiset olivat poistuneet kotoaan heinäkuun 14. päivä ilman minkäänlaisia matkatavaroita. Isän mukaan naiset eivät olleet selittäneet lähtöään, mutta olivat kertoneen menevänsä läheiseen Toulousen kaupunkiin.

Etenkin Allisonin katoaminen herätti kysymyksiä, sillä tytön oli määrä ottaa tämän kuun alkupuolella järjestettävään Miss Roussilon -kilpailuun. Kilpailun voittaja olisi aikanaan edennyt taistelemaan Miss Ranskan -tittelistä.

Kilpailunjärjestäjien mukaan Allison oli yksi missikisojen motivoituneimmista osanottajista.

(MTV3 – AFP)

Mainos

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.