Kaasuvuoto Borealiksen tehtailla Porvoossa

Borealiksen mukaan tilanne oli ohi noin tunnissa. Kaasuvuodosta ei aiheutunut henkilö- tai ympäristövahinkoja.

Borealiksen Kilpilahden tehtailla Porvoossa sattui tänään iltapäivällä kaasuvuoto, joka aiheutti syttymisvaaran. Ilmaan pääsi noin 1500 kiloa butaania eli syttymisherkkää nestekaasua.

Onnettomuus sattui petrokemiantehtaiden purkausterminaalissa, kun kaasua oltiin siirtämässä junavaunusta säiliöön. Vahingon aiheutti purkuvarren irtoaminen.

Vahingon satuttua Fortumin palokunta tuli välittömästi paikalle ja eristi alueen. Paikalle hälytettiin myös Itä-Uudenmaan pelastuslaitos. Yhteensä paikalla oli kuusi yksikköä.

Päivystävän palomestarin Gunder Wessmanin mukaan tuuli oli onneksi suotuisa eikä kaasu purkautunut asutuksen suuntaan. Myöskään paikalla olijoille ei ehtinyt aiheutua vahinkoa.

Butaani on myrkytön kaasu, joka haihtuu nopeasti. Butaania käytetään Borealiksen eteenilaitoksen raaka-aineena ja se on myös yksi osa kotitalouksissa käytettävissä nestekaasupulloissa.

Kaasu jäädytti venttiilit paksuun jäähän, joten palokunta joutui sulattamaan ne ennen kuin pääsi sulkemaan vuodon. Vaunussa oli kaasua yhteensä noin 22 kuutiota.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat