Kääriäinen Hornet-kohusta: Haluamme tietää, mikä on totta

Ilmatilaloukkausten jälkipuinti jatkuu tällä viikolla, kun Puolustusvoimat antaa poliittisille päättäjille lisätietoa Suomen reagoinnista alueloukkauksiin.

Eduskunnan puolustusvaliokunnan varapuheenjohtajan, entisen puolustusministeri Seppo Kääriäisen mukaan eduskunta odottaa tällä viikolla eduskunnalle annettavalta selvitykseltä vastausta siihen, miltä osin Savon Sanomien pitää paikkaansa.

Savon Sanomien mukaan ilmavoimien Hornet-hävittäjät eivät ehtineet venäläiskoneiden luo, koska hävittäjälentäjien valmiutta oli hetkellisesti laskettu ylityötuntisuman pienentämiseksi, ja Hornetit eivät olleet tapahtuma-aikaan välittömässä lähtövalmiudessa.

– Haluamme tietää, oliko asia näin, ja mikä on Hornetien toimintavalmius tämän tapaisissa tilanteissa, Kääriäinen sanoi MTV:n Huomenta Suomen haastattelussa.

Kääriäinen ei halunnut arvioida sitä, mikä asian oikea laita on ollut. 

– Arviota ei voi oman tuntemuksen varassa sanoa julkisuuteen. Paras on pysyä faktoissa On tärkeää saada tällä viikolla nämä tosiasiat pöytään ja sitten asiaa voidaan arvioida. Minun yleiskuvani on, että puolustusvalmiutemme on riittävällä ja uskottavuutta heijastavalla tasolla.

Kohu johtui viestinnän ongelmista

Kääriäisen mukaan valmiustason ympärillä käytävä keskustelu liittyy viestinnässä tapahtuneisiin ongelmiin.

– Tämä on samalla viestinnällinen, mediassa oleva kohu, josta tulee erittäin kummallinen olo sekä kummallisia johtopäätöksiä puolustuksemme valmiudesta. Näissä tilanteissa usein avoimuus ja nopea asioiden selvittäminen, eli kerralla kaikki faktat pöytään, on se tie, joka estää väärinkäsitysten syntymisen.

Monet kansanedustajat ovat moittineet sitä, että he eivät ole saaneet riittävästi tietoa Suomen reagoinnista ilmatilaloukkauksiin. Puolustusvoimien viestintäjohtajan Mika Kalliomaan mukaan päätöksentekijöille annetaan ne tiedot, mitä he tarvitsevat.

 Kaksi venäläiskonetta loukkasi Suomen iltatilaa 20. toukokuuta.

Lue myös:

    Uusimmat