Suomi 2013. Ohjaus: Aleksi Mäkelä. Käsikirjoitus: Mika Karttunen, Elias Koskimies. Kuvaus: Pini Hellstedt. Leikkaus: Kimmo Taavila. Lavastus: Pirjo Rossi. Puvustus: Tiina Kaukanen. Musiikki: Lauri Porra. Pääosissa: Kari Hietalahti, Aake Kalliala, Jussi Vatanen, Hannu-Pekka Björkman. Kesto: 97 min.
Suomen historian ainoa lentokonekaappaus tapahtui syksyllä 1978, kun konkurssin tehnyt liikemies Aarno Lamminparras pakotti aseella uhaten Finnairin Caravelle-koneen miehistön tottelemaan käskyjään. Juopunut mies keskeytti Oulusta Helsinkiin suuntautuneen kotimaan lennon, jolla oli mukana 43 matkustajaa.
Kaappari (2013) on ohjaaja Aleksi Mäkelän ja käsikirjoittajakaksikko Mika Karttunen & Elias Koskimies näkemys yli 30 vuoden takaisista tapahtumista täkäläisessä ilmatilassa. Taustalla on vaikuttanut Lauri Puintilan kirja Kaappari Lamminparras.
Epätoivoinen Lamminparras (Kari Hietalahti) lähtee työnhakuun Helsinkiin mutta päätyy kaappariksi. Nalkuttavalle vaimolle on näytettävä, tuli mitä tuli.
Miehen lunnasvaatimukset ovat erikoisia, maan hallitus kompastelee kriisin äärellä koomisesti ja koko Suomi on niin viattoman retro. Kaapparin mieliala ailahtelee yhdestä äärimmäisyydestä toiseen.
Luulisi näin mehukkaasta aiheesta heruvan vaikka mitä: henkeäsalpaavaa jännitystä, läheltä piti -tilanteita ja värikkäitä henkilöhahmoja. Vapauksien ottaminen on sallittua, sillä fiktioitahan kaikki uudelleenkuvitetut tositarinat ovat.
Yleisön odotuksista huolimatta Kaappari hylkää toimintaelokuvan lajityypin kokonaan ja pitäytyy nostalgisen epookkikuvauksen linjoilla. Juonen sisällöksi on riittänyt kovin irralliseksi jäävän tilannekomiikan ja paikoin melko mauttoman huumorin viljely.
Naurujen kalastelu sairaan presidentin hoipertelulla on aika alhaista. Myös muita aikakauden poliitikkoja tuupataan kohtauksiin kuin sketsiohjelmassa konsanaan. Lentokoneen matkustajat unohdetaan sen sijaan lähes kokonaan.
Ajankuva on toteutettu upeasti, vaikka puitteet tuntuvat itse tarinaa tärkeämmiltä. Seepianvärisen kuvamaailman keskellä ei ole pihtailtu autenttisissa yksityiskohdissa, oli kyse sitten kaljatuopeista, tv-mainoksista, tulitikkurasioista tai lentoemäntien kampauksista. Teryleenistä ja junttieinari-meiningistä voi silti niistäkin saada kyllikseen.
Lopputulos on hämmentävä sillisalaatti, joka kertoo kovin vähän Lamminpartaasta itsestään. Kari Hietalahti puristaa kyllä pyssyä rystyset valkoisina ihailtavan sinnikkäästi. Kovin monisyiseksi hänen hahmoaan ei kuitenkaan ole kirjoitettu. Myötätunto, jota katsomossa toivoisi voivan tuntea miesparkaa kohtaan, ei herää missään vaiheessa.
Kaappauksen jälkeen elokuva jää junnaamaan paikoilleen. Odotteleva fiilis tarttuu myös katsojaan, jolle saattaa aika käydä yllättävän pitkäksi.
Teksti: Outi Heiskanen