Kaaos Keski-Afrikassa – Kirkon ulkomaanapu evakuointivalmiudessa

Kaaokseen ajautunut Keski-Afrikan tasavalta pyytää YK:ta puuttumaan välittömästi maan tilanteeseen.

Silminnäkijöiden mukaan Keski-Afrikan tasavallan pääkaupungin yhteenotoissa on kuollut tänään yli sata ihmistä. Suurin osa ihmisistä on tapettu ilman tuliaseita, viidakkoveitsillä ja nuijilla.  

Kirkon ulkomaanavun tiimin vetäjä Elina Hakkarainen kertoo puhelimitse MTV Uutisille olevansa tällä hetkellä kodissaan aivan pääkaupungin keskustassa yhdessä Unicefin sekä Ulkomaanavun toisen työntekijän kanssa.

 - Raskas tulitus alkoi täällä Banguissa aamuyöllä ja se on jatkunut tähän asti.  Meidän tilanteemme on hyvä, sillä asumme talossa, joka on tiukasti vartioitu. Meillä on tarpeeksi vettä, ruokaa ja tällä hetkellä jopa sähköt. Sen sijaan paikalliset ihmiset ovat äärimmäisen haavoittuvaisessa asemassa, kertoo Hakkarainen.

Ulkomaanavun vartija loukkaantui tulituksessa

Viime yön taisteluissa haavoittui myös yksi Ulkomaanavun turvallisuusvartijoista. Hakkarainen kertoo, että aseellinen ryhmä oli yrittänyt tunkeutua sisään Kirkon ulkomaanavun toimistoon pääkaupungin liepeillä, ja vartija oli yrittänyt estää hyökkäyksen.

 - Tämän hetken tietojen mukaan hän loukkaantui joko luodista tai kranaatista polveen, mutta hän ei ole päässyt toistaiseksi sairaalahoitoon.

Hakkarainen saapui Keski-Afrikkaan noin kuukausi sitten. Hän luonnehtii viime yön taisteluja pahimmiksi sitten maahan saapumisensa.

Hakkaraisen mukaan avustustyöntekijät ovat valmistautuneet pysymään sisällä pidemmän aikaa tai evakuoitumaan nopeasti.

- Meillä on evakuointivalmius eli auto valmiina ja mikäli Ranskan armeijalta käy käsky, niin olemme valmiita lähtemään nopeassakin aikataulussa, kertoo Hakkarainen.

Maassa on tällä hetkellä noin 400 ranskalaissotilasta.

Maa kansanmurhan partaalla?

Keski-Afrikan tasavalta ajautui sekasortoon sen jälkeen kun kapinalliset syöksivät presidentti Francois Bozizen vallasta maaliskuussa. 

Avustusjärjestöt ovat varoittaneet, että maa on kansanmurhan partaalla.

Taistelut ovat viime aikoina keskittyneet kristittyjen asejoukkojen ja muslimien Seleka-kapinallisten välisiksi. Taustalla ovat kuitenkin pidempiaikaiset taloudelliset, historialliset ja poliittiset jännitteet.

 YK:n turvallisuusneuvosto äänestää tänään siitä, lähetetäänkö sekasortoon ajautuneeseen maahan YK:n joukkoja.  

Lue myös:

    Uusimmat