Mainos

Käänteitä säässä: Lumisade liikenteen riesana aamulla – sää lauhtuu 10-30 astetta

Sää lauhtuu nyt rajusti. Lumisade huonontaa tiistain aluksi ajokeliä koko maassa. Rannikoilla pakkaset ja lumisateet vaihtuvat kuitenkin räntä- ja vesisateeseen.

Tänään maanantaina on mitattu talven tähän asti kovin pakkaslukema, kun Inarissa oli aamupäivällä -36,4 astetta. Myös etelässä on ollut kylmää, esimerkiksi Vihdissä on mitattu -25 astetta.

Sää alkaa kuitenkin nyt lauhtua voimakkaasti. Lauhtuminen alkaa Länsi-Lapista ja länsirannikolta.

- Lumisadealue leviää ensi yönä Länsi- ja Pohjois-Suomeen ja liikkuu huomisaamuksi etelän ja idän päälle. Ajokeli muuttuu huonoksi kuuraliukkauden ja lumisateiden takia, sanoo MTV Uutisten meteorologi Markus Mäntykannas.

Tiistaina aamulla sateet ovat vielä lunta koko maassa, mutta muuttuvat myöhemmin päivän mittaan rannikoilla rännäksi ja vedeksi.

- Lämpötila kohoaa 10-30 asteella maanantain lukemista. Etelä- ja länsirannikolla mennään jo plussan puolelle. Tiistai-illaksi on tulossa uusi sadealue lännestä. Rannikoilla sataa vettä, itään ja pohjoiseen tulee noin viisi senttimetriä uutta lunta, ennustaa Mäntykannas.

Uudenvuodenaattona keskiviikkona lämpötila on plussalla maan etelä- ja länsiosassa, idässä ja pohjoisessa on pikkupakkasta. Aattoilta ja torstain vastainen yö ovat pääosin poutaisia, mutta melko tuulisia.

Vuodenvaihteen paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla.

Katso lähipäivien alueelliset ennusteet:

Katsomo-video ei ole saatavilla


Katsomo-video ei ole saatavilla


Katsomo-video ei ole saatavilla


Katsomo-video ei ole saatavilla

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja