Kaalikoi ryntäsi Suomeen

Kaalikoit ovat vallaneet erityisesti rypsien ja kaalikasvien kasvustot.

Kaalikoi teki viime viikonloppuna massamuuton Suomeen. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen mukaan muutto liittyi idästä tulleeseen saderintamaan.

Koit valtasivat erityisesti rypsien ja kaalikasvien kasvustot. Myös kaikki ristikukkaiset rikkakasvit vetivät koit haistelemaan lisääntymispaikkoja.

Kyseessä ei ole jokakesäinen ilmiö, sillä viimeksi yhtä merkittävä massamuutto on tapahtunut 12 vuotta sitten. MTT:n erikoistutkija Kari Tiilikkala kertoo, että kaalikoi leviää laajalle lähes vuosittain lajin lähtöalueilta Mustanmeren liepeiltä ja Valko-Venäjältä.

- Kun lähtöalueille tulee lämmintä ilmaa, ne nousevat ilmaan ja lähtevät liitelemään tuhansia kilometrejä ilmavirtojen mukana. Usein ilmavirtaus ei kuitenkaan sillä hetkellä tule Suomen kautta, vaan ne leviävät tasaisemmin Euroopassa, Tiilikkala kertoo.

Ongelmaksi koit voivat muodostua kaaliviljelmillä, jos uusien toukkien kehitystä ei estetä. Toukat kalvavat lehtiä ja kaivautuvat kaalien sisään koteloitumaan. MTT suosittaa, että kaalipeltojen koitarkkailu aloitetaan heti.

Massamuutto todettiin tutkahavainnoilla MTT:n, Ilmatieteen laitoksen ja Helsingin yliopiston uuden yhteisen tutkimushankkeen yhteydessä.

Kaalikoin toukka on 8-12 mm:n pituinen ja väriltään harmaa tai vihreä. Aikuinen kaalikoi on 8-10 mm:n pituinen, ja lepoasennossa sen selässä näkyy aaltomainen valkea juova, muutoin perhonen on harmaa. Kaalikoin toukat syövät lehtiin ikkunamaisia kuvioita.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat