Kaahaaja yritti varastetulla autolla poliisia pakoon

Pakeneva autoilija käytti lähes koko ajan vastaantulevien kaistaa. Karkkilalainen vuonna 1968 syntynyt mies puhalsi 0,58 promillea, minkä lisäksi hän myönsi käyttäneensä huumeita.

Päihtynyt kuljettaja ei noudattanut poliisin pysähtymiskäskyä valtatie 3:lla Hyvinkään ja Nurmijärven rajalla viime yönä kahden aikaan.

Kuljettajaa pyydettiin pysähtymään moottoritien levikkeelle tarkastusta varten, mutta autoilija alkoikin kiihdyttää voimakkaasti, teki u-käännöksen ja jatkoi Helsinkiin päin. Poliisi lähti perään.

Pakeneva autoilija käytti lähes koko ajan vastaantulevien kaistaa. Nopeutta oli enimmillään 140 kilometriä tunnissa.

Takaa-ajo päätyi Nukarille, ja kuljettaja pakeni metsään, mistä hänet tavoitettiin koirapartion avulla hetkeä myöhemmin. Karkkilalainen vuonna 1968 syntynyt mies puhalsi 0,58 promillea, minkä lisäksi hän myönsi käyttäneensä huumeita.

Miehellä ei myöskään ollut voimassa olevaa ajokorttia, ja autokin osoittautui varastetuksi. Kuljettaja ja kolme kyydissä ollutta vietiin Hyvinkään poliisilaitokselle.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat