Kaadetun suden aiemmat vammat paljastivat törkeän metsästysrikoksen

Viime joulukuussa Kontiolahden Kyykässä luvallisesti ammutusta sudesta löytyi koteloituneita ja sirpaloituneita hauleja. 

Tapauksessa epäillään törkeää metsästysrikosta. Tekijöistä ei poliisin tiedotteen mukaan ole varmuutta.

Poliisin mukaan röntgenkuvissa urossudesta löytyi kolme sirpaloitunutta ja koteloitunutta haulia, joihin ei liittynyt tuoreita kudosvaurioita. Vanhat, koteloituneet haulit olivat suden kyynärpäässä ja ruumiin takaosassa. 

Eviran tutkimustodistuksen perusteella Kyykässä kaadettua sutta on vahingoitettu haulikolla ampumalla jo aiemmin. Eviran asiantuntijoiden mukaan haulit koteloituvat muutamassa viikossa, mutta sitä, kuinka kauan haulit ovat sudessa olleet, ei ole voitu määrittää.

Riistakeskuksen joulukuussa 2014 myöntämällä poikkeusluvalla voitiin mmetsästää yksi erityisen merkittäviä koiravahinkoja aiheuttanut ja yleistä turvallisuutta vaarantanut susi Kontiolahden ja Joensuun Enon alueella.

Samalla alueella on käynnissä kannanhoidollinen sudenmetsästys.

Poliisi toivoo lisätietoja sekä vihjeitä mahdollisista tekijöistä joko puhelimella numeroon 029 541 5232 tai sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi.

 

Lue myös:

    Uusimmat