K&K: Hautakiviä kaatunut itsekseen – kirkko ryhtynyt kaatamaan varokeinona

Helsingin hautausmailla on kaadettu hautakiviä tahallaan seurakuntayhtymän toimesta. Kiviä on kaadettu, koska monissa hautakivissä on havaittu kaatumisriski, kertoo tämän päivän Kirkko & Kaupunki -lehti.

Kevään aikana on sattunut onnettomuuksia, joissa on myös loukkaantunut ihmisiä. Malmin hautausmaalla vieraillut omainen jäi kaatuvan kiven alle ja hänen jalkansa murtui. Hietaniemessä kivi kaatui työntekijän jalalle.

– Viime talven jatkuva vesisateen ja jäätymisen vuorottelu sai sai aikaan sen, että myös monet ennen hyvin pysyneet muistomerkit ovat kallistuneet, kertoo Hietaniemen hautausmaan ylipuutarhuri Ari Pipatti Kirkko & Kaupunki -lehdessä.

– Kaikki tekijät eivät ole myöskään asentaneet kiveä riittävän huolellisesti.

Helsingissä on siirretty kumolleen satoja hautakiviä. Omaisille on tiedotettu vaaraa aiheuttavista kivistä.

Hautausmaatyöntekijöiden kumoamien muistomerkkien viereen on laitettu kyltti. "Kivi on kaadettu vaaran poistamiseksi". Mahdollisuuksien mukaan omaisille on ilmoitettu kivistä myös henkilökohtaisesti. Jos kyltti puuttuu, kivi on kaatunut itsestään tai muista syistä.

Omaisia, jotka löytävät kumollaan olevan kiven, kehotetaan ottamaan yhteyttä suoraan kiviliikkeisiin.

Hautausmailta pahoitellaan hautakivien kumoamisen aiheuttamaa mielipahaa.

Lue myös:

    Uusimmat