K- ja S-ryhmä: Eurot esiin jo alkuvuonna

Ainakin suurimmat kaupparyhmät ilmoittavat tuotteiden hinnat myös euroina jo ensi vuoden alusta, vaikka eurosetelit ja kolikot tulevat käyttöön vasta vuonna 2002. Palvelulla K-kauppiaat ja S-ryhmä haluavat osaltaan totuttaa kuluttajia eurojen ja senttien käyttöön. Sen katsotaan olevan hyödyksi myös henkilökunnalle.

Kaksoishinnat ovat luvassa tärkeimpiin tuotteisiin, kassakuitin loppusummaan sekä tarjousmainoksiin ja -esitteisiin. Kaksoishinnat otetaan käyttöön sen jälkeen, kun vaihtosuhde on lopullisesti sovittu ja kaupat saavat eurohinnat tietojärjestelmiinsä.

K-ryhmässä tämän kerrotaan tapahtuvan heti vuoden alussa. S-ryhmässä tarkka aikataulua ei ole lyöty kiinni, mutta myös siellä pyrkimys on päästä liikkeelle mahdollisimman nopeasti vuoden vaihduttua. Mukaan lähteviin kauppojen oviin tulee eurotarra. EU on luvannut toimittaa ne kaupalle huhtikuussa.

Kaupparyhmien päätös perustuu Euroopan kauppa- ja kuluttajajärjestöjen viime kesänä tekemään sopimukseen. Siinä kauppa lupautui opastamaan asiakkaitaan euron käyttöön. Kauppa ilmoitti vapaaehtoisessa sopimuksessa käyttävänsä mm. aina virallista muuntokurssia ja noudattavansa sen pyöristyssääntöjä. Tilirahana euro tulee käyttöön jo ensi vuoden alussa, kun 11 EU-maata siirtyvät Euroopan rahaliiton Emun kolmanteen vaiheeseen.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat