Jyväskylässä syntyi ehkä maailman pisin kaarnavene 500 kaarnan kappaleesta

Jyväskyläläinen Raimo Mutanen on rakentanut käsin puolitoista metriä pitkän kaarnaveneen, joka on ilmeisesti maailman pisin.

Kirkkoveneen muotoon luotu, kahvipaketin verran painava vene syntyi täysin ilman sähkötyökaluja.

Mutanen kertoo, että kaarnaveneessä on noin 500 erillistä kaarnankappaletta, ja aikaa rakentamiseen kului hiukan yli 200 tuntia. Kaarnaveneen tekijä esitteli venettään Meri kutsuu -messuilla Turussa.   

Edellisen kerran Mutanen rakensi kaarnaveneen lapsuudessaan.  

-Viiden vanhana kokeilin, veistin muutaman vedon ja heitin palasen syrjään, Mutanen naurahtaa.  

Idea suuresta kaarnaveneestä syntyi viime syksynä. Messutietojen mukaan hän sanoi vaimolleen aikovansa rakentaa oikean kaarnalaivan, maailman suurimman. Tavoitteena oli kirkkovene. Mallin hän suunnitteli omassa päässään.    

Mutanen kertoo vaikeimman osan rakentamisessa olleen veneen ohuiden laitalankkujen sahaaminen ja muotoilu.  

-Kokeilin monia keinoja, mutta lopulta kiinnitin sahan pöytään ja hankasin kaarnanpaloja sahaa vasten. Sahan alla minulla oli säätöruuvit, joilla pystyin säätelemään syntyneiden palojen paksuutta.  

Pisin työpäivä kaarnaveneen parissa kesti yksitoista tuntia. Itse vene vei 188 tuntia. Lisäksi aikaa kului keulakettingin ja peräsimen teossa.

Kaarnaa kului kymmenen kiloa

Noin puolen kilon painoiseen kaarnaveneeseen kului kaarnaa kymmenen kiloa, joten suurin osa materiaalista meni hukkaan. Mutasen mukaan kaarnaa onkin erittäin vaikea työstää.  

-Kaarna taipuu kuten lasi ja päästää katketessaan samanlaisen äänenkin. Jos nyt tekisin veneen uudestaan, valitsisin kaarnan palat tarkemmin, sillä kaarnassa on kaikenlaisia homepesäkkeitä ja perhosen toukkia sisällä. Hiekkaakin on aika paljon, Mutanen kertoo.  

Kaarnaa hän kyseli monista paikoista, kuten hakkuuaukeilta.   

Sen verran puurakentamisen puraisu Mutaseen osui, että hänellä on jo suunnitelmissa seuraava kaarnaprojekti.  

-Aion rakentaa noin 80 senttiä korkean merikotkan, mutta vatsan rakenteen aion tehdä vanerista.  

Lue myös:

    Uusimmat