Jyväskylän vesitornisortuman syystä uutta tietoa

Jyväskylän marraskuisen vesitornisortuman tutkinta on edennyt. Jo aiemmin on ollut tiedossa, että sortuminen oli seurausta vesisäiliötä tukeneen rengasmaisen betonipalkin pettämisestä. Palkin lujuuden kannalta keskeisissä jänneteräsnipuissa havaittiin tuolloin korroosiovaurioita.

Onnettomuustutkintakeskuksen mukaan terästangoista löytyi säröjä, joiden syyksi on nyt varmistunut niin sanottu viivästynyt vetymurtuma.

Osa tangoista oli heikentynyt niin paljon, että ne katkesivat jopa käsin taivuttamalla.

Onnettomuustutkintakeskuksen mukaan vetyä on ilmeisesti päässyt teräkseen ruostumisen seurauksena, kun sadevettä oli päässyt rakenteeseen betonielementtien saumoista.

– Kun näiden elementtisaumojen ikääntyessä ne olivat jonkin verran huonontuneet, niin silloin vesi pääsi vaikuttamaan teräksiin, ja se tilanne olisi pitänyt kyllä estää, sanoo kertoo tutkinnanjohtaja Kai Valonen.

Lisäksi jänneteräkset olivat nipussa suojaputkessa, joka oli tarkoitus täyttää injektiomassalla eli eräänlaisella juoksevalla laastilla. Täyttö ei kuitenkaan täysin onnistunut. Terästen ympärillä oli tyhjää tilaa ja silloin korroosio pääsi tapahtumaan.

Terästen materiaali- tai valmistusvikaan viittaavia havaintoja ei ole.

Onnettomuustutkintakeskuksen mukaan vastaava vauriomekanismi on mahdollinen myös muissa jännitetyissä teräsrakenteissa, jotka ovat säälle alttiina. Vastaavalla periaatteella toteutettuja rakenteita voi olla elementtirakenteisten vesitornien lisäksi myös esimerkiksi silloissa.

Tutkinnassa selvitetään vielä vesitornin käyttöön liittyviä asioita, joilla voi olla merkitystä vesitornien turvallisuudelle. Kokonaisuudesta valmistuu tutkintaselostus suosituksineen kesän 2013 jälkeen.

Jyväskylän Kangasvuoren vesitorni romahti marraskuussa 3.11. varhain lauantaiaamuna. Kukaan ei loukkaantunut.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat