Jyväskylän surman taustalla lienee saatananpalvontarituaali

Jyväskylässä kahdeksan vuotta sitten kadonnut mies joutui ehkä saatananpalvontarituaalin uhriksi, sanoo rikoskomisario Eila Koivuniemi.

Kadonneen ruumiin jäännöksiä löytyi Längelmäeltä jo 2002, mutta niitä ei silloin osattu yhdistää Jyväskylästä kadonneeseen mieheen. Viime syksynä poliisi pääsi uudestaan tapauksen jäljille. Surmatyön selvittämiseksi vangitut henkilöt poliisi otti kiinni viime viikolla.

Jyväskylän käräjäoikeus vangitsi tänään kaksi miestä epäiltyinä osallisuudesta murhaan.

Käräjäoikeus vangitsi 27-vuotiaan, Mikkelin seudulta kotoisin olevan miehen epäiltynä murhasta. Myös toista vangittua, 26-vuotiasta jyväskyläläismiestä, epäillään murhasta.

Poliisin mukaan surmapaikalla oli tapahtumahetkellä uhrin lisäksi neljä muuta miestä. Heistä kaksi on sittemmin kuollut. Poliisin mukaan toisella heistä oli merkittävä osuus tapahtumien kulussa.

Epäillyt olivat surmatyön aikoihin osoittaneet kiinnostusta saatananpalvontaan. Poliisin mukaan taustalla on ollut myös vahvaa päihteiden käyttöä.

Kolmikymppinen jyväskyläläismies katosi Jyväskylästä tammikuussa 2001.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat