Jyväskylän Paviljongin katon sortumisesta syyte

Sortumisen välitön syy oli 26 vaarnatapin puuttuminen tärkeästä liitoksesta. Katon rakenteissa havaittiin myös muita puutteita.

Keski-Suomen johtava kihlakunnansyyttäjä vaatii kahdelle henkilölle rangaistusta Jyväskylän Paviljongin katon sortumisesta helmikuussa 2003. Sortuminen johtui puutteista kattoristikon rakenteissa.

Sortumisen välitön syy oli 26 vaarnatapin puuttuminen tärkeästä liitoksesta. Katon rakenteissa havaittiin myös muita puutteita.

Syyttäjä katsoo niiden aiheuttaneen vakavan vaaran toisten hengelle ja terveydelle.

Johtava kihlakunnansyyttäjä Martti Porvali kertoo, että syytetyt ovat hallin pääurakoitsijan ja kattopalkin valmistaneen aliurakoitsijan henkilökuntaa.

Jyväskylän käräjäoikeus määrää istuntopäivän myöhemmin. Haastehakemus tulee julkiseksi istunnossa.

Katto sortui, kun Paviljongissa järjestettyjä Next Step -messuja oltiin purkamassa 1. helmikuuta 2003. Kukaan ei loukkaantunut turmassa, mutta ainekset laajempaan katastrofiin olivat olemassa. Messuilla oli vilkkaimpana päivänä vieraillut peräti 15 300 ihmistä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat