Jyväskylän ampumavälikohtaus romanien välienselvittelyä

Poliisi on vahvistanut, että Jyväskylän ampumavälikohtauksessa oli kyse romanien välienselvittelystä.

Kolme keski-ikäistä miestä kuoli aamulla jyväskyläläisessä kerrostaloasunnossa tapahtuneessa ammuskelussa. Poliisi vahvistaa MTV:n uutisille, että ampuja on yksi menehtyneistä.

- Tietojemme mukaan asunnossa on ammuttu puolin ja toisin, kertoo komisario Olli Hurtta Jyväskylän poliisista.

Poliisin mukaan kaksi lasta ja nainen pääsivät pakenemaan asunnosta porraskäytävään. Sitä, oliko nainen mahdollisesti lasten äiti, poliisi ei tänään kertonut.

- Ilmeisesti ammuskelun alkaessa asuntoon jääneet ihmiset pääsivät sieltä ihan vapaasti pakenemaan ulos. He eivät olleet millään tapaa loukkaantuneet, Hurtta toteaa.

Ilta-Sanomien mukaan kyseessä olisi ollut huoltajuusriita, jota selvittelemään tullut mies olisi ampunut ensin kahta muuta miestä ja sen jälkeen itsensä. Välienselvittely liittyi tiettävästi romaniväestön kostotoimiin.

Poliisin mukaan kaksi vainajista löytyi asunnon ulkopuolelta ja yksi sisältä asunnosta. Poliisin mukaan kaikkia kolmea olisi kuitenkin ammuttu asunnon sisäpuolella.

Poliisi eristi tapahtuma-alueen ja porraskäytävän saavuttuaan paikalle. Ulkopuoliset eivät poliisin mukaan olleet missään vaiheessa vaarassa.

- Siellä kyseisessä asunnossa tapahtumahetkellä olleiden henki on ollut konkreettisesti ja vakavasti vaarannettuna, mutta tämän asunnon ulkopuolella olleille henkilöille ei ole aiheutunut konkreettista vaaraa, Hurtta arvioi.

Ammuskelu tapahtui kerrostaloasunnossa Pupuhuhdan kaupunginosassa Jyväskylässä. Poliisi sai tiedon ampumavälikohtauksesta kello 8.06.

Paikalle lähti saman tien kuusi poliisipartiota ja ambulanssi. Poliisit yrittivät saada yhteyttä asuntoon mutta tuloksetta. Erikoiskoulutettujen lisävoimien saavuttua paikalle poliisi teki sinne rynnäkön.

Poliisi otti kiinni paikalta useita henkilöitä. Lapset on toimitettu sosiaaliviranomaisten huostaan.

Ampuma-aseina käytettiin tiettävästi kahta käsiasetta. Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa.

Ammuskelussa kuolleita muistetaan tänä iltana Huhtasuon kirkossa. Kirkossa on myös tavattavissa alueseurakunnan pappeja koko päivän.

(MTV3-STT)

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat