Jyväsjärven jätevesivuoto paljastui arvioitua pahemmaksi

Jätevesiputken vuoto Jyväsjärveen on osoittautunut luultua pahemmaksi. Uuden arvion mukaan jätevettä pääsi vuotamaan viime viikolla jopa 6000 kuutiota, kun aiemmin Jyväskylän Energia arvioi määräksi 820 kuutiota.

Jyväsjärven pohjassa kulkevan putken kanssa on ollut ongelmia aikaisemminkin. Viimeksi joulukuussa putkesta karkasi yli 8000 kuutiota likaista vettä.

Vuoto havaittiin viime viikon tiistaina, ja sukeltajat korjasivat sitä tiistai-illasta torstaihin asti. Jyväskylän seudun puhdistamon arvion mukaan putki oli rikkoutunut jo maanantaina.

Ongelmallinen putki on ollut käytössä 30 vuotta, mutta sen arvioitu käyttöikä umpeutuu vasta 20 vuoden kuluttua. Jyväskylän Energian vesipäällikkö Markku Hantunen arvelee, että ongelmat johtuvat materiaali- tai valmistusviasta.

Viemäri on tarkoitus uusia ensi kesänä. Siihen asti putki pidetään tehostetussa tarkkailussa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat