Juutalaisiin kohdistuva uhka kasvaa Saksassa

Saksan poliisi varottaa juutalaisiin kohdistuvista turvallisuusuhkista. Poliisi epäilee saamansa vihjeen perusteella, että Berliinin juutalaista seurakuntaa vastaan suunnitellaan pommi-iskua.

Armeijalta on anastettu kuorma-auto, jonka uskotaan kuljettaneen pommilastin Venäjältä Suomen kautta Saksaan.

- Poliisi epäilee, että kuorma-auto räjähteineen ajettaisiin johonkin juutalaisten rakennukseen, kertoo seurakunnan turvapäällikkö Ilan Ben-Schalom.

Epäily perustui poliisin saamaan vihjeeseen, ja se on aiheuttanut pelkoa juutalaisten keskuudessa. Jännitystä lisäsi myös välikohtaus juutalaisten koulun edustalla - neljä punkkaria oli usuttanut vihaisen koiran koululaisten kimppuun. Joillekin palautuivat jo keskitysleirien synkät muistot mieleen.

- Tuollaisessa tilanteessa pitää vain pyytää apua muilta. Kuka haluaisi uhmata taistelukoiraa? Auschwitzissa käskettiin koiria ihmisten kimppuun. Vastenmielistä, tuhahtaa Berliinin juutalaisen seurakunnan puheenjohtaja Lala Süsskind.

Saksan juutalaiset ovat viime vuosina tottuneet siihen että heidän turvallisuuttaan uhataan yhä enemmän, mutta tällä kertaa poliisi tuntuu ottaneen nämä uhkaukset enemmän tosissaan kuin aikaisemmin.

- Juutalaisvastaisuutta ilmenee piireissä, joissa sellaista ei uskoisi olevan. Sitä täytyy vastustaa. Tilanne Berliinissä on varsin epämiellyttävä. Toivottavasti tämä on pian ohi, Süsskind sanoo.

Viranomaiset ovat kehottaneet viime aikoina juutalaisia tarkkailemaan ympäristöään ja ilmoittamaan poikkeuksellisista havainnoista poliisille.

Lue myös:

    Uusimmat