Jussi Uoti määrättiin vangittavaksi

Helsingin käräjäoikeus määräsi tänään liikemies Jussi Uotin tavattaessa vangittavaksi ja tuotavaksi Suomeen vastamaan lukuisin talousrikossyytteisiin. Syyttäjä vaati vangitsemista, koska Uotilla ei ollut laillista estettä olla poissa eilen alkaneesta oikeudenkäynnistä.

Jussi Uoti toimitti oikeuteen todistuksen Yhdysvalloissa Chicagossa saadusta korvatulehduksesta. Hän ei kuitenkaan lähettänyt mitään asiamiestä vastaamaan rangaistusvaatimuksiin. Uoti on asunut jo pitkään Suomen ulkopuolella mm. Sveitsissä.

Oikeus päätti tänään istunnossa lisäksi, että Kari Uotin piirissä olevien yhtiöiden verotarkastusmuistio on julkinen asiakirja. Uoti oli vaatinut muistiota salaiseksi, koska siinä olisi hänen henkilökohtaisia tietojaan.

Uotien yhtiöiden epäiltyjä velallisen rikoksia käsitellään seuraavan kerran 12. marraskuuta. Kyse on vähintään kymmenien miljoonien markkojen siirtämisestä velkojien ulottumattomiin, sanotaan syytteessä.

Ennen kun varsinaisia syytteitä päästään puimaan, ratkaistaan se, ovatko asianomistajina olevien konkurssipesien ja verottajan kanteet vanhentuneet.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat