Jussi Parviainen: Verokalenterissa lukee varaton

Yksinteoin 2. -elokuvaa valmisteleva ohjaaja Jussi Parviainen avautuu elämästään ja eroa käsittelevän elokuvan tekemisestä MTV3:n 45 minuuttia -ohjelmassa.

Yksinteoin 1-dokumenttielokuva aiheutti 20 vuotta sitten valtavan kohun. Ykkösosaan oli salaa nauhoitettu intiimejä puheluja, joissa Parviainen riiteli avioerostaan. Nyt valmisteilla on elokuva Yksinteoin 2, joka käsittelee samoja teemoja.

Parviainen kertoo ohjelmassa viime vuosien omasta elämästään täsmälleen samoja asioita kuin hänen elokuvansa Yksinteoin 2 ilmentää.

– Avioeroni jälkeen isäni kuoli. Lakkasin elämästä. Potkin kirjekuoret avaamattomina syrjään, Tehtaankadun asunto meni alta - ja olin kadulla.

Hän kirjoitti käsikirjoituksen elokuvaan Yksinteoin 2 ja sai MTV:n rahoittamaan elokuvaa, jotta kuvaukset alkoivat - Lapinlahden sairaalassa, Helsingin raitiovaunuissa tai Kelan toimistossa.

– Olin lihottanut itseäni kymmeniä kiloja, värjäsin mustaksi pitkän tukkani ja partani. Roolihenkilöni kaatuili ratikan lattialle "psykoosissa". Kuvasimme ratikoissa salaa, en jaksanut kysellä kuvauslupia.

Jussi kertoo, ettei hän halua palata menneeseen aikaan, jolloin miehen käden alla oli sadan tonnin auto ja nenän alla illallismenu viinilistoineen.

– Silloin johdin Teatterikorkeakoulua ja keikuin lööpeissä. Nyt elän välitilassa. Mietin yhä, haluanko palata yhteiskuntaan. Että menisin töihin, olisin edes oikea nimi verokalenterissa. Nyt siellä lukee varaton.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat