Jussi Niinistö: Suomen ja Ruotsin lisättävä yhteistä valvontaa

Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja, perussuomalaisten Jussi Niinistö haluaisi lisätä valvontayhteistyötä Suomen ja Ruotsin välillä.

Niinistön mielestä Suomi ja Ruotsi voisivat jo nyt lisätä yhteistä merenalaista valvontaa ja muuta osaamista.

Kansanedustaja Ilkka Kanerva sanoi tänään Ylen Ykkösaamussa, että Suomen tulisi voida tukea Ruotsia meneillään olevassa merioperaatiossa.

Suomen osallistuminen sukellusvenejahtiin Ruotsin rannikolla vaatisi kuitenkin lakimuutoksen.

Jussi Niinistö toivoisi ensisijaisesti muun yhteistyön tehostamista.

– Itse en ainakaan tässä vaiheessa kovasti hötkyilisi, vaan etenisin yhteistyön kautta. Sitten voisi katsoa miten pitkälle rauhanajan yhteistyössä voidaan mennä, ja mitkä ovat yhteistyön rajat. Tämä vaatii keskustelua Suomen ja Ruotsin valtionjohdon kesken.

Jussi Niinistö sanoo ettei hän ole niinkään huolestunut ruotsalaisten sukellusvenejahdista. Sen sijaan Ruotsin armeijan tilanne on hänen mukaansa kehno.

– Ruotsi on ajanut puolustustaan alas kylmän sodan jälkeen mittavalla tavalla, lopettanut yleisen asevelvollisuuden ja käytännössä luopunut koko maan puolustuksesta. Ruotsin ilma- ja merivoimat ovat jonkinlaisessa iskussa. Maavoimat ovat sellaisessa kunnossa, että voi sanoa  Ruotsin muodostavan tällä hetkellä Pohjolan turvallisuuspoliittisen vajeen, eikä ole siinä mielessä vakauttava tekijä Pohjolassa, sanoo Niinistö MTV Uutisille.

Lue myös:

    Uusimmat