Jussi Niinistö pitää kiinni puolustusministerin salkusta "kynsin ja hampain"

Perussuomalaisten puheenjohtajakisasta tänään kieltäytynyt Jussi Niinistö haluaa jatkaa puolustusministerinä.

Niinistön mukaan ministerinpaikoista ei ole vielä keskusteltu, mutta hän ei ole valmis luopumaan salkusta vaan pitää siitä kiinni "kynsin ja hampain".  

Lähtökohta Niinistön mukaan on, että hän pysyy puolustusministerinä niin kauan kuin hallitus on pystyssä.  

Niinistö sanoo olevansa tyytyväinen nykyiseen asemaansa puolustusministerinä eikä siksi tavoittele puheenjohtajuutta.  

– Olen varsin tyytyväinen nykyiseen asemaani puolustusministerinä ja puolueen varapuheenjohtajana. Koen tekeväni hyvinkin merkityksellistä työtä puolustusministeriössä. Tuntuu siltä, että aika ei ihan kaikkeen riitä, Niinistö sanoi Brysselissä.  

Mielekkäintä hänen mukaansa olisi, että jokainen puolue saisi yhden ministeripaikan lisää. Esimerkiksi oikeus- ja työministeri Jari Lindströmin (ps.) työtaakka on hänen mielestään epäinhimillinen.  

– Tästä asiasta on keskusteltu, mutta tämä on asia, jonka viime kädessä puolueiden puheenjohtajatrio päättää.  

Puheenjohtaja Timo Soini on sanonut jatkavansa mielellään ulkoministerinä. Tämä olisi myös Niinistön mielestä suotavaa.

Niinistö osallistuu tänään EU:n ulkoasiainneuvoston kokoukseen, jossa käsitellään EU-maiden puolustusyhteistyötä.

Lue myös:

    Uusimmat