Jussi Kärjen kommentti: Näin Sdp nousi gallupin ykköseksi – hallitus syöttää suoraan Rinteen lapaan

Gallupit ovat gallupeja, mutta tällä kertaa Ylen kannatuskyselyllä on iso merkitys yhdelle puoluejohtajalle. Pulinat pois ja Sdp käy seuraaviin vaalitaistoihin Antti Rinteen johdolla, kirjoittaa MTV Uutisten politiikan päällikkö Jussi Kärki.

Antti Rinteen on ollut tuskaista saada koko puolueväki vankkumattomasti taakseen neljän vuoden takaisen repivän puheenjohtajakisan jälkeen. Rivien kokoamiseen olisi tarvittu matkan varrella vaalivoitto tai ainakin gallupkuninkuus.

Demareille umpisurkeiden presidentinvaalien jälkeen käytävillä ja kuppiloissa alkoi jälleen kohina yltyä, vaikka Sauli Niinistön ylivoiman varjossa lähes kaikilla meni homma penkin alle. Paitsi vihreillä ja perussuomalaisilla.

Ylen kyselyssä sdp nousee ykköseksi ja Rinne saa lopultakin työrauhan puolueen sisäiseltä kiehunnalta. Pulinat pois! Sdp menee ensi syksyn vaaleihin Rinteen johdolla, olivatpa ne maakunta- tai eduskuntavaalit. Itse suosittelen puolueita valmistautumaan maakuntavaaleihin.

Olisi liian yksinkertaista väittää, että aktiivimallin vastustus olisi yksin nostanut Sdp:n gallupkärkeen, mutta alkuvuoden kiihkeällä keskustelulla ja työttömien mielenilmauksilla on ollut suuri merkitys. Hallitus on syöttänyt suoraan Rinteen lapaan ja tämä on iskenyt maalin.

Oppositiojohtaja Rinne on lähtenyt rajusti ja rohkeasti haastamaan hallitusta. Retoriikka on ollut kovaa, ja ilmassa on vastakkainasettelun tietoista rakentamista. Siinä ei synny ystäviä, mutta toisaalta vaalien jälkeen voittajalle löytyy aina ystäviä.

Hallituksen ärhäkkä haastaminen on profiloinut Sdp:n myös selkeäksi opposition ykkösäänitorveksi. Ei ole niin kovin pitkä aika, kun Sdp jäi sekä eduskunnassa että julkisissa ulostuloissa vihreiden jalkoihin. Touko Aallon puheenjohtaja-aikana vihreät on tässä suhteessa taantunut. Toki galluplukemat ovat edelleen hyvät.

Kirjoitin alkuvuonna, että Rinteellä on alkuvuoden poliittisissa väännöissä kaikki pelissä tyyliin ykköseksi tai laulukuoroon. Nyt Sdp ja Rinne ovat ykkösinä.

Rinne voitti taistelun, mutta gallupin kakkonen kokoomus ei ole hävinnyt vielä sotaa. Edessä ovat mielenkiintoisimmat eduskuntavaalit pitkiin aikoihin. Yleensä ne voittaa yhtenäisin puolue.

Viime päivät antavat merkkejä, että puolueen yhtenäisyydessä Sdp kulkee kohti parempia aikoja ja kokoomus kohti huonompia.

Lue myös:

    Uusimmat