Jussi Halla-aho on perussuomalaisten uusi puheenjohtaja

Europarlamentaarikko Jussi Halla-aho on valittu perussuomalaisten uudeksi puheenjohtajaksi.

Halla-aho valittiin puheenjohtajaksi jo ensimmäisen äänestyskierroksen jälkeen. Hän sai yli puolet äänistä. 

Halla-aho sai 949 ja Sampo Terho 629 ääntä. 

Puheenjohtajaksi olivat ehdolla myös Leena Meri, Veera Ruoho ja Riku Nevanpää.

Halla-aho, 46, on filosofian tohtori, joka nousi europarlamenttiin vuonna 2014. Tätä ennen hänet valittiin eduskuntaan vuonna 2011.

Halla-ahon valinta vie perussuomalaisia vahvemmin maahanmuuttoon keskittyneeksi puolueeksi. Hän on sanonut, että perussuomalaisten pitää keskittyä enemmän niihin politiikkalohkoihin, joiden vuoksi perussuomalaisia tyypillisesti äänestetään.

Halla-ahon valinta ennakoi vaikeuksia hallitusyhteistyöhön, sillä etenkin kokoomuksesta on väläytelty, että yhteistyö Halla-ahon johtamien perussuomalaisten kanssa voi olla mahdotonta. Halla-aho on itsekin arvioinut, että hänen valintansa vaikeuttaa hallitusyhteistyötä.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on kutsunut hallituskumppanit keskustelemaan hallitusyhteistyön jatkosta ja uuden puheenjohtajan ajatuksista maanantaiaamuna.



Lue myös:

    Uusimmat